Kuhmossa juhlittiin suurin joukoin 50-vuotiasta puhallinmusiikkia – ”Viikonloppu oli monelle nostalgiamatka”
Säveliä ja säihkettä tuo suomalaisten hittien kimaran Kajaaniin – Maria Lund, Tomi Metsäketo ja Konsta Hietanen konsertoivat Kaukametsässä
Maailmantilanteen muuttuessa teokset saavat uusia merkityksiä – Kamarimusiikissa kuullaan virolaista jousiorkesteria
Harrastukset: Kuhmolainen saksofonisti ryhtyi orkesterin rumpaliksi, kun tarve vaati – ”Timantit syntyvät paineessa”
Grammy-palkittu kapellimestari ohjasi aikoinaan Kuhmon kesämuusikoita – pian hän tuo maailmanluokan kuoronsa vierailulle Kajaaniin
Kainuu ei alun perin kuulunut Tuure Kilpeläisen syyskiertueeseen, mutta artisti vaati päästä Kuhmoon – ”Sinne on tunneside”
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota