Paikallisuutiset
Golf-kärryt ja autot kulkevat vielä samalla kapealla tiellä – Paltamo sai EU-rahaa Metelin tielinjausten parantamiseen
Kyseessä on nyt vasta tien suunnittelu, jossa selviävät muun muassa kustannukset. Rakentamispäätös käsitellään myöhemmin omana asianaan.
Paltamo on muuttamassa Metelin golf-alueen tielinjauksia.
Paltamon kunta on saanut Euroopan aluekehitysrahaston rahoituksen Kainuun liitolta Metelin golf-alueen tiestön suunnitteluun.
Paltamon kunnan kehitysjohtaja Salla Korhonen kertoo, että tarkoitus on muuttaa olemassa oleva kevyenliikenteenväylä a