Paikallisuutiset
Yhdessä: Syyslomaviikon kerhossa jutellaan tekemisen lomassa
Mannerheimin lastensuojeluliiton Kainuun piiri tarjosi syyslomalla kerhotoimintaa 7–10-vuotiaille lapsille. Kaverikerhossa oli kivaa toimintaa maanantaista perjantaihin.
Kerhossa oleva Stella Nousiainen kertoo, että kerhossa on ollut tosi kivaa.
– Täällä voi piirtää, askarrella ja pelata pelejä sekä saada uusia ystäviä, Stella kertoo.
– Maanantaina me saatiin suunnitella, mitä me tehdään viikon aikana, kertoo puolestaan Emilia Rönkkö.
Emiliasta ja Moona Tialasta mukavinta kerhossa onkin ollut juuri se, että lapset ovat itse saaneet päättää, mitä kerhossa voidaan tehdä.
– Twister-peli on ollut mukavaa tekemistä kaikille kerholaisille ja ulkona kiikkuminen, Emilia ja Moona toteavat.
Tekemisen lomassa on juteltu monenlaisista asioista. Kaveritaitoja on harjoiteltu erilaisissa tilanteissa.
– On juteltu esimerkiksi siitä, että miten joku toinen voi kokea kiusaamista tilanteessa, jonka toinen on ajatellut olevan vain vitsiä tai läppää, tuumaa Lin Mu.
Kerho päättyi perjantaina mukavaan yhdessä olemiseen ja ruokailuun. Lapset kertovat yhteen ääneen, että he yhdessä päättivät, että perjantaina tehdään porukalla hampurilaisia ja syödään ne yhdessä.
MLL:n Kainuun piiri järjestää kerhotoimintaa useamman kerran vuoden aikana. Kerhot ovat maksuttomia perheille.
Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.