Paikallisuutiset
Business Finland myönsi rahoitusta Kainuuseen 1,7 miljoonaa euroa – rahaa käytetään esimerkiksi sähköntuotannon rakentamiseen
Kainuu sai rahoitusta esimerkiksi kansainvälisille markkinoille suuntautuvan teknologian sekä pelikehittämisen aloille.
Business Finland jakoi rahoitusta viime vuonna 1 097 miljoonan euron edestä. Kainuuseen rahoitusta saatiin 1,7 miljoonaa euroa, joka jakautuu kahdeksalle eri organisaatiolle ja 12 eri rahoitusprojektille vuonna 2025.
Business Finlandin tiedotteen mukaan rahoituksen määrä kolminkertaistui vuoteen 2024