Metsistä löytyy nyt sieniherkkuja – mutta mitä varten sienten tuntija kerää mätiä herkkutatinpillejä?
Piispajärven viimeinen kauppias – tältä näyttää talvinen päivä Kainuun pohjoisimmassa kyläkaupassa Suomussalmen perukassa
Sotkamolaisessa rintamamiestalossa yhdistyvät romanttinen rokokoo ja nostettava rauta – olohuonetta koristaa ullakon löytö, jonka alkuperä on arvoitus
Kuvausyritykset tärkeitä Kainuun matkailulle − Idän Taiga lausui kansanedustaja Polvisen kysymykseen ruokintahaaskoista
Näin polttoaineen hinnat vaihtelevat Kainuussa – viikon pituinen seuranta maakunnan bensatolpilla toi esiin autoilijalle tärkeät erot
Vaunukulkue, vauvatanssia ja suloisia tuoreita kajaanilaisia ‒ katso tallenne ja kuvat Vauvan päivän aamun tapahtumista
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota