Pienessä erämaasalissa nousevat raskaat painot – katso Lainio Classic -painonnostokilpailu vappupäivänä kello 13
Suomussalmelaislähtöinen Mikko Keränen johtaa Euroopan suurinta kultakaivosta ‒”Itselle on tärkeää etenkin kaivoksen hyvä tuotanto, ympäristöstä huolehtiminen ja henkilöstön hyvinvointi”
Pohjoisen luonto tarvitsee oikeanlaista lunta, sanoo biologi Mari Pihlajaniemi – ”Lämpenevä ilmasto voi koitua tuttujen lajien kohtaloksi”
”Hella on vinossa, yläkerran lattiassa on alamäki” ‒ talonomistaja uskoo, että viereisen työmaan tärinä hajotti hänen kotinsa
Kahdeksan kuukautta merillä ‒ Juho Sattanen osallistuu kisaan, jossa purjehditaan perinteisillä veneillä ja menetelmillä maailman ympäri
Jytinä voi tuntua 70 kilometrin päässä Hukkakerolta — Puolustusvoimat räjäytti tänä vuonna neljä panosta
Pienellä erämaasalilla nostettiin Suomen ennätyksiä urakalla: katso videot ja kuvat ennätystalkoista!
Yksityisasunnosta Kittilästä löytyi kaksi vainajaa ‒ miehen epäillään surmanneen naisen ja sen jälkeen itsensä
Kilpa-aerobicin SM-mitalit ratkottiin Kajaanihallilla – katso jännittävän voimisteluviikonlopun tallenteet ja kuvat!
Kajaanilaiset pääsevät perjantaina jättämään hyvästit Generaattorille – tilojen tulevaisuus on vielä auki
Sairauslomaltaan palaava kansanedustaja Timo Vornanen puolustaa ampumaansa laukausta: "Se oli tarpeellista siinä tilanteessa"