Yli 500 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan – iso sakko uhkaa kainuulaisiakin
Keskustan hallussa lähes kaikki johtopaikat Kainuun kunnissa – Sami Borgin mukaan ylivaltapolitiikka kostautuu nopeasti
”Tyhjiä äänestyslappuja tai Aku Ankkoja ei juurikaan ollut” – Paltamossa hylättiin kuudenneksi eniten kuntavaaliääniä Suomessa
Kainuun aluevaaliääniä meni hylkyyn etenkin yhden syyn vuoksi – toiseksi yleisin syy oli tyhjä äänestyslippu
Palohälytys keskeytti jääkiekko-ottelun Kajaanissa – tässä syy, miksi naapurissa olevalta pelastuslaitokselta vei 20 minuuttia saapua paikalle
Kyläläiset puolustivat hoitokotia kovassa pakkasessa Kajaanin Vuolijoella – ”Aluehallituksen päätös on selkeästi osa näivettämiskehitystä”
Halu kostaa sai kovia kokeneen salametsästäjän kirjoittamaan Kajaanissa – uusi romaani avaa eräkirjallisuuden mullistaneen Unto Ekin kohtaloa
Kajaani hankki Raudansuon aikoinaan turvetuotantoon, mutta turvesuota ei syntynyt – nyt alue ennallistetaan
Timo Karppinen on työskennellyt Kajanuksessa hotellin avajaispäivästä lähtien – ”Murheet ovat yleensä unohtuneet tuossa ovella”
Kajaanilaisesta puusepästä piti alun perin tulla viittomakielen tulkki – yrityksen nimellä Kaepuu on monta merkitystä
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”