Kotimaa

Arkkipiispa Tapio Luoma kysyy, verhoutuuko rasismi säyseän poliittisen jargonin taakse – "Nimittely vaikkapa mustiksi säkeiksi on jo itsessään alistavaa"

Luterilaisen kirkon arkkipiispan mielestä kesän kiihkeää rasismikeskustelua on vaikea leikata irti poliittisen pelin hyökkäyksistä ja puolustuksista. Miksi anteeksiannon sijasta etsitään kaunaa ja pottuja pottuina? Arkkipiispa Tapio Luoma toivoo, että rasismia kokeneiden ihmisten tuntemuksia kuultaisiin enemmän. Muutenhan samanmieliset muhivat mielikuviensa pauloissa ja ongelmat sysätään aina itselle vieraiden ihmisten niskoille.

Arkkipiispa Tapio Luoma ei ole koskaan nähnyt omin silmin, että joku olisi polttanut Raamatun. Äärimmäinen teko ei häntä kuitenkaan ainakaan henkilökohtaisesti mitenkään suuremmin loukkaisi.

Enemmänkin se saisi kysymään, millaiset kokemukset ovat ylipäätään saaneet jonkun osoittamaan niin syvää vastenmielisyyttä kristinuskoa kohtaan.

– Tiedän sellaista tapahtuneen. Kiinnostaisi päästä sen taustalle: mitä kenties hyvinkin kielteisiä kokemuksia tuolle ihmiselle on tullut kristinuskosta, millaista opetusta hän on saanut, ja miksi hänelle on ylipäätään muodostunut sellainen mielikuva.

Ruotsi ja Tanska ovat joutuneet islamilaisten maiden arvosteluryöpyn kohteiksi, kun maan lainsäädäntö on sallinut Koraanin julkisen polttamisen tai tärvelyn.

– Koraanin asema on islaminuskossa hiukan erilainen kuin Raamatulla kristinuskossa. Pyhyydestään huolimatta Raamattu on kuitenkin kokoelma kirjoituksia, jotka ovat ihmisen kielen sanoilla kirjoitettu aikanaan papyrukselle ja sitten paperille, Luoma muistuttaa.

– Islaminuskossa Koraani on vielä enemmän Jumalan inkarnoituma, osa Jumalaa, ja se on esineenä pyhä toisella tapaa kuin meille Raamattu.

Monen yhteiskunnallisen kommentaattorin lailla arkkipiispa Luoma on seurannut huolestuneena kesän mittaan kovaksi kärjistynyttä keskustelua rasismista politiikassa. Hän tuomitsee selväsanaisesti ja ilman alaviitteitä rasismin, vaikka se joissakin tapauksissa yrittääkin naamioitua.

Arkkipiispa Tapio Luoma, sanoitte keskikesästä Seinäjoella, että rasismi on kaikissa muodoissaan ehdottomasti väärin ja kirkon kielellä aina myös syntiä. Kovin moni ei ole tainnut näitä syntejään katua. Mitä ajattelette viime viikkojen poliittisesta keskustelusta rasismin ympärillä?

– Kaikkihan lähti liikkeelle poliittisesta kentästä: vaalien jälkeisestä tilanteesta ja uuden hallituksen muodostamisesta. Sen takia keskustelu on ollut hyvin voimakkaasti kytköksissä poliittiseen retoriikkaan. On jopa ollut vaikea hahmottaa, missä määrin nimenomaan hallitus-oppositio-jännite on mukana tässä keskustelussa vai keskustellaanko puhtaasti rasismista.

– Joka tapauksessa on tärkeää, että rasismista keskustellaan – olipa nyt sitten hallitus minkälainen tahansa. Tilaisuus keskusteluun tulisi käyttää rakentavasti hyväksi, vaikka tähän liittyykin paljon epärakentavaa kohinaa.

Mitä hyvää on näin vastenmielisessä keskustelussa?

– Se osoittaa, että suomalainen yhteiskunta on hereillä. Poliitikkojen rasistisiin kannanottoihin, olkoon ne sitten vanhempia tai tuoreempia, on tullut hyvin tyrmäävä reaktio kansalaisyhteiskunnalta. Rasismi koetaan siis vaarallisena ilmiönä, joka on uhka demokratiallemme ja sen kehittämiselle.

– Ongelmana on, että keskustelua on käyty toistaiseksi poliitikkojen näkökulmasta, poliitikkoja arvioiden ja aika teoreettisella tasolla.

Puhtaan rasismikeskustelun osalta oma kantanne on selvä, ja rasismi on helppo tuomita. Miten erottaa keskustelun hetteiköstä poliittinen valtataistelu?

– Vastaan ovat tulleet puolustautumisen, hyökkäyksen ja ylipäätään poliittisen pelin menetelmät, jotka myöskin vaikeuttavat itse asiasta keskustelemista.

– Kauhean tärkeätä olisi kuulla rasismia itse arjessaan kohtaavien ihmisten ääntä. Se tahtoo hukkua jo pelkästään senkin takia, että välttämättä sellaiset ihmiset eivät rohkene tuoda omia kokemuksiaan julkisuuteen, koska on niin suuri pelko saada rapaa niskaansa kohtuuttomalla tavalla. Keskustelullemme tekisi valtavan hyvää, että olisimme tietoisia rasismia kohdanneiden ihmisten kokemuksista.

Rasismissa on kyse ihmisarvosta ja sen riistämisestä. Mistä itse tunnistatte rasismin ja sen rajan, jonka ylittäessään poliitikon käytös ja puheet menevät vääryyden tai "synnin" puolelle?

– Se ei välttämättä ole kovin helppoa, koska rasismi voi verhoutua säyseän poliittisen jargonin taakse. Siinä mielessä onkin tärkeätä, että myös puheiden taustalla olevat asenteet ja ajatukset tulevat keskustelun kohteeksi.

– Rasismissa toista ihmistä halvennetaan sanoin tai teoin. Rajaa varmasti poliittisessa keskustelussa kaiken aikaa haetaan. Missä määrin epätietoisuus mahtaa liittyä siihen, että ihmisoikeuksien ja ihmisarvon ajatellaan olevan jollain tavalla ihmisten keskinäiseen sopimukseen perustuva käytäntö tai asia? Meillähän on YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuodelta 1948 ja muissakin julkilausumissa on luovuttamaton ihmisarvo tuotu voimakkaasti esille.

– Onko syntynyt mielikuva, että vaikka ihmisarvon luovuttamattomuudesta puhutaankin, se on kuitenkin viime kädessä jotain, josta on vaan sovittu? Ongelmana on, että sopimuksia on mahdollista rikkoa ja niistä irtaantua, jopa yksipuolisella päätöksellä. Pelkkään sopimiseen perustuva ihmisarvo on altis irtisanoutumisille. Kristillisen näkökulman mukaanhan ihmisarvo ei ole mikään sopimusasia vaan se on annettu.

Tulikin mieleen, että tästä on varmaan Raamatussakin linjaus?

– Kristillisen uskon anti tähän kaikkeen voi ollakin sen alleviivaaminen, että hei, tämä ei ole sopimusasia. Jos kerran Jumala on luonut jokaisen ihmisen, se tarkoittaa, että ihmisarvon perusta on syvemmällä kuin keskinäisessä sopimisessa.

Mitä maallisempia uhkia rasismissa näette?

– Toisen ihmisarvon halventaminen ja jopa sen kiistäminen luo kaiken aikaa ilmapiiriä, jossa yhä koveneva retoriikka alkaa tulla valtavirraksi. Yhtenä vaarana on, että yhteiskunnan ongelmat sysätään jonkin tietyn ihmisryhmän syyksi.

– Senkin takia on erittäin tärkeää, että tähän ajoissa havahdutaan. Keskustelu tulee täysin sopivalla hetkellä. Politiikan tehtävänä on etsiä ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin kenenkään ihmisarvoa halventamatta ja ihmisoikeuksia loukkaamatta.

"Voidaan puhua teoreettisesta maahanmuuttokriittisyydestä, vaikka taustalla saattaa olla selkeästi vieroksunta kaikkea erilaisuutta kohtaan." Tapio Luoma, luterilaisen kirkon arkkipiispa

Uudet maahanmuuttopolitiikan linjaukset kulkevat pitkälti samaan, sulkeutuvampaan suuntaan. Vedotaan siihen, että pitäähän näistä asioista voida puhua. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö mainitsi, että nämähän ovat kaksi täysin eri asiaa: maahanmuuttopolitiikka ja sitten rasismi. Mutta en ole siitä varma: vääriksi tiedettyjä ajatuksia osataan myös taitavasti verhota hienompaan kaapuun.

– Varmasti on näin. Voidaan puhua teoreettisesta maahanmuuttokriittisyydestä, vaikka taustalla saattaa olla selkeästi vieroksunta kaikkea erilaisuutta kohtaan.

– Ajattelen sillä tavalla, että maahanmuuttopolitiikka ja siinä olevat ongelmat ovat nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan ongelmia. Ne eivät ole maahanmuuttajien ongelmia. Ongelma ei ole heissä, jotka tulevat vaikka turvapaikkaa hakemaan.

– Ihan relevanttia poliittista keskustelua voidaan käydä siitä, ovatko yhteiskuntamme rakenteet esimerkiksi valmiita ottamaan vastaan tiettyä määrää pakolaisia. Jos taas muualta tuleva on automaattisesti itsessään ongelma, siinä ajatuksessa kyllä haiskahtaa rasismi.

Vanhojakin syntejä on nyt kaiveltu. Ihmisen on varmasti mahdollista oppia virheistään ja parantaa tapansa, jopa pyytää anteeksi. Näkyykö julkisessa keskustelussa myös armottomuuden piirteitä, jos vanhat virheet nostetaan pintaan ja sitten katsotaan, ettei ihminen voi paremmaksi muuttua?

– Kesän aikana on tosiaan kuultu pahoitteluja ja jopa anteeksipyyntöjä aikaisempien ulostulojen tiimoilta. Tietysti aina voi arvioida, kuten moni on tehnytkin, onko anteeksipyynnöt tehty tosissaan vai jollakin tavalla ulkoisen paineen alla. Joka tapauksessa lähtökohtaisesti anteeksipyyntöön pitäisi pystyä luottamaan ja jatkamaan eteenpäin.

– Ministerien ja ylipäätään poliitikkojen toiminnan arvioinnin kannalta on mielestäni olennaista, mitä anteeksipyynnöstä jatkossa seuraa. Vaikutukset ovat poliittisen päätöksenteon kysymys.

– Rasismin ohella käydään sivukeskustelua siitä, mikä on sopivaa poliittisessa käytännössämme. Minulle on herännyt kysymys siitä, mikä sija anteeksi antamisella on poliittisessa kulttuurissa Suomessa tällä hetkellä. Vai onko pikemminkin tarkoitus kantaa kaunaa ja maksaa "pottuja pottuina" sopivan tilaisuuden tullen?

– Kun normaalissa ihmisten kanssakäymisessä anteeksiantamus voi olla tosi tervehdyttävä tapa rakentaa ja saada haavoja umpeen, sopia ja päästä eteenpäin, onko jonkinlainen koston mentaliteetti tyypillisempää poliittisessa elämässä? Tätä olen jäänyt miettimään.

Ratkaiseeko rasismin kohteeksi joutuneen kokemus aina sen, onko rasismi tuomittavaa?

– Joka tapauksessa se on keskeisellä sijalla ja lähtökohta. Ilman tätä kokemustahan rasismin ongelmasta ei olisi edes mahdollista keskustella.

– Kun ihonväri, etninen tausta, uskonto tai kulttuuri poikkeaa jollakin tavalla moittijan omasta viitekehyksestä, tällaisen kohtelun kohteeksi johtuva varmaankin kokee alamittaisuutta. On helppo ajatella, että omaksi osaksi saatu kritiikki johtuu ihonväristä tai muusta tällaisesta ominaisuudesta.

– Rasismin suhteen meidän kaikkien tulisi olla hereillä ja tunnistaa omat taipumuksemme ennakkoluuloisuuteen. Siksi olisi tärkeää olla yhteyksissä toisiimme. Silloin meidän silmämme avautuisivat näkemään myös sen, miltä tuntuu olla halveksunnan kohteena tai kuulla vaikkapa kommentteja, joissa kehotetaan palaamaan takaisin kaukaiseen maahan, vaikka olisi sattunut itse syntymään Suomessa.

Onkohan myös käytetty lyömäasena sitä, että syytetään rasismista aiheetta?

– Aivan epäilemättä jonkun sanoja on myös tulkittu väärin ja ne koetaan rasistisiksi, vaikka niitä ei ole missään tapauksessa tarkoitettu sellaisiksi. Silloin on tietysti tärkeätä, että tällaisen syytöksen saanut on valmis kysymään, mikä omassa ilmaisussa tuntuu menneen pieleen. Mikä ilmaisutavassani sai toisessa osapuolessa aikaan sen kokemuksen, että tämä oli rasismia?

– Juuri vuorovaikutuksen puute eri ihmisryhmien välillä kasvattaa ennakkoluuloja. Jos on vuorovaikutusta, silloinhan on mahdollista tarkistaa, miksi toinen sanoi noin ja mitä hän tarkoitti ja korjata saman tien. Jos vuorovaikutusta ei ole tai siitä suorastaan kieltäydytään, silloin ollaan vain omien mielikuvien pauloissa ja samanmielisten kanssa vahvistetaan sitä omaa ennakkoluuloisuutta.

"Kun normaalissa ihmisten kanssakäymisessä anteeksiantamus voi olla tosi tervehdyttävä tapa rakentaa ja saada haavoja umpeen, sopia ja päästä eteenpäin, onko jonkinlainen koston mentaliteetti tyypillisempää poliittisessa elämässä? Tätä olen jäänyt miettimään." Tapio Luoma, luterilaisen kirkon arkkipiispa

Olette sanonut, että ihmisen arvoa ei saa missään tapauksessa sitoa ominaisuuteen, johon hän ei ole voinut itse vaikuttaa. Koventuneisiin asenteisiin osalla kansaa islaminuskoisia kohtaan liittyy myös vaatetuskeskustelu. Joku haluaa kieltää hunnut julkisella paikalla. Toisaalta jalkapallon MM-kisoissa nähtiin juuri naisurheilija, joka pelasi aivan luontevasti sporttihunnussa ja sukkahousuissa. Mitä ajattelette tapauksesta "mustat säkit"?

– Ensinnäkin nimittely "mustiksi säkeiksi" on itsessään hyvin halventava ja naisia alistava ilmaus silloin, kun sen esittää jonkun toisen kulttuurin edustaja.

– Kyllähän islaminuskoisten naisten pukeutumiskysymykset ovat länsimaissa herättäneet monenlaista. Huntuun pukeutuminen ei välttämättä ole syntymässä annettua. Yhtä lailla jotkut islaminuskoon kääntyneet kantasuomalaiset naiset ovat halunneet ilmentää huntupukeutumisella sitä, minkä kokevat oikeaksi oman uskonnollisen identiteettinsä kautta. Eikä sitä tulisi asettaa kyseenalaiseksi.

– Olisi tärkeää ymmärtää Suomessakin se logiikka, miksi naiset pukeutuvat niin kuin pukeutuvat. Siinä on isoa vaihtelua ja suhtautuminen huntuihin jakaa naisia myös islamilaisessa kulttuurissa. Toisille hijab on ehdottomasti patriarkaalisen vallan ilmaus ja huivin käytöstä halutaan luopua, kuten on nähty Iranin protesteissa. Toisille huivi ja itsensä peittäminen ilmentää vapauttaa ilmaista omaa kulttuuria ja arvomaailmaa, heille vieraan länsimaisen kulttuurin keskellä. En näe, että tässä on sinänsä mitään ongelmaa.

Ongelma tulee, jos ulkoapäin lähdemme nimittelemään ja määrittämään oikeaa tai väärää?

– Kun se näyttää jonkun mielestä oudolta tai pelottavalta. Voikin hyvin kysyä, minkä takia hunnutetun naisen näkeminen kadulla herättää sellaisia epävarmuuden ja jopa pelon tunteita.

– Jos miettii ihan kristillistä historiaamme Euroopassa, siihen ovat kuuluneet enemmän tai vähemmän peittävät vaateparret. Vaikkapa nunnien tai munkkien käytössä on koko vartaloa ja päätä peittäviä asusteita. Ei tämä ihan outoa perinteessämme ole.