Ihmiset

HAMAlla on oikeasti vaikutusta

Kaksi kolmasosaa Harvaan asutun maaseudun -verkoston esityksistä nykyisessä hallitusohjelmassa.

Yhdessä

Maaseutupolitiikan neuvoston (MANE) Harvaan asutun maaseudun (HAMA) verkosto on toiminut vuodesta 2014 lähtien kainuulaisten vahvalla vetovastuulla ja edistänyt toiminnallaan harvaan asutun maaseudun asioita Suomessa. Puheenjohtajana on toiminut Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä ja erityisasiantuntijana eli vastuullisena verkoston vetäjänä Tarja Lukkari . Lisäksi tämän jutun kirjoittaja on toiminut osa-aikaisena kehittämisasiantuntijana vastuualueina digitaalisuus ja sen hyödyt, yhteiskunnallinen yrittäjyys ja matalankynnyksen työllisyydenhoito.

Hama-verkosto laati vuonna 2017 julkaistun ja Manen hyväksymän Harvaan asutun maaseudun kehittämisstrategian 2017-2020 harvaan asutun maaseudun kehittymisen turvaamiseksi. Toiminta on jatkunut vuoden 2021 puolelle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Harvaan asutun maaseudun alue kattaa 68 prosenttia Suomen pinta-alasta. Alueella sijaitsee valtaosa Suomen biotalouden raaka-aineista ja sieltä löytyy valmiiksi rakennettua infrastruktuuria. Väestön vähenemisestä ja ikääntymisestä huolimatta alueella on osaavia aktiivisia kyläyhteisöjä ja ihmisiä. Vapaa-ajan asukkaat lisäävät alueen väestön määrää kausiluonteisesti ja siten parantavat myös palvelujen tarjontaa. Tällä hetkellä alueella on työllisyyden paranemisen myötä pulaa osaavasta työvoimasta.

HAMA-strategian tavoitteena on antaa realistinen kuva harvaan asutun maaseudun tilasta ja tulevaisuudesta sekä sen erityisolosuhteista. Toiseksi sen tavoitteena on kuvata niitä toimenpiteitä, joilla harvaan asutun maaseudun potentiaali saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä. Hama-verkosto on selvityksiä ja suunnitelmia tehdessään pitänyt tärkeänä konkreettisten toimenpiteiden esille tuomista eikä ole jääty pelkästään esitysten tekemiseen. Tämä on myös vaikuttanut esitysten läpimenoon poliittisilla areenoilla.

Mainittakoon, että Hama-verkoston ja Manen yhteistyöllä käynnistämä parlamentaarinen työryhmä vei kaksi kolmasosaa Hama-verkoston esityksistä nykyiseen hallitusohjelmaan. Työryhmä muodostuu kaikkien eduskuntaryhmien kansanedustajista.

Parlamentaarinen työryhmä toteaa esityksessään seuraavaa: "Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä on toimikautensa aikana perehtynyt harvaan asuttujen alueiden erityisiin olosuhteisiin ja esittänyt toimenpide-ehdotuksia seuraaviin teemakokonaisuuksiin: kunnossa oleva infrastruktuuri, kilpailukykytekijät, luonto- ja luonnonresurssien kestävä käyttö, uudet palvelumuodot kumppanuuksien kautta, monipaikkaisuus ja paikkariippumaton työ sekä verotus ja alueelliset tuet".

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Parlamentaarisen työryhmän toiminta jatkuu edelleen. Helmikuussa 2021 Maa- ja metsätalous ministeriö nimitti uuden työryhmän jatkamaan toimintaa.

Politiikkatoimenpiteet vaikuttavat voimakkaimmin harvaan asutulla maaseudulla, mistä syystä Hama-verkosto pitää maaseutuvaikutusten arvioinnin käyttöönottoa jo politiikkatoimien suunnitteluvaiheessa on tärkeänä. Hama-strategiassa harvaan asutun maaseudun tulevaisuuden kuvana on hajautunut biotalous, mikä tarkoittaa muun muassa jalostustoiminnan kehittämistä lähellä raaka-ainevaroja sekä lähienergiaan ja lähiruokaan perustuvan toiminnan kasvua.

Kunnossa oleva infrastruktuuri, erityisesti tie- ja tietoliikenne, on alueen elinkeinotoiminnan ja siellä asumisen ja vapaa-ajanvieton perusedellytys.

Strategiassa on toimenpiteitä uudistuvaan, innovatiiviseen ja verkottuneeseen yritystoimintaan, luontoon ja raaka-ainevarojen ekologiseen hyödyntämiseen, palveluihin, infrastruktuuriin ja maankäyttöön liittyen sekä monipaikkaisuuden ja etätyön nostaminen maaseudun vahvuusalueeksi. Keskeisenä toimenpiteenä on harvaan asutun maaseudun brändäys asumisen ja yrittämisen paikkana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, Kainuun Nuotan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

HAMA-asiantuntijaverkosto koolla.
Hama verkoston jäseniä odottaa kokoukseen pääsyä säätytalossa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä