Paikallisuutiset
Hautajaisia on tänä vuonna ollut Kajaanissa eniten moneen vuoteen, ja omaiset ovat voineet joutua odottamaan hautajaisia yli kuukauden – Todennäköinen kuoleman aiheuttaja edelleen korona
Kajaanilaisissa hautauspalvelualan yrityksissä on kuluvan vuoden aikana pitänyt ajoittain kiirettä.
Kajaanin hautauspalvelun yksi yrittäjistä, Elina Keränen , tietää omaisten toivovan hautajaisjärjestelyjen sujuvaa etenemistä.
Kasvaneen kuolleisuuden vuoksi hautaan siunaamiset ovat kuitenkin voineet v