Kajaanin ortodoksinen kirkko siivottiin talkoilla kuntoon ennen pääsiäisen suurta juhlaa – ainoan papin toivotaan säilyvän
Vuolijoen kirkon uudet urut vihitään käyttöön ‒ soveltuvat paremmin kivikirkkoon kuin Lehtikankaan pieniin tiloihin
”Raskaampaa musiikkia väelle, joka ei sitä muuten kuuntelisi” – Kajaanin malli Hevimessusta on levinnyt myös muualle Suomeen
’’Avioliittokäsitys on ollut kuuma peruna’’ – Kirkon ’’eduskunnan’’ edustajat vaihtuvat ensi viikolla
Ompeleva kappalainen Petri Kasari kehitti messukasukoihin uusia ominaisuuksia – Keskiaikavaatteita hän ompelee vuoden tarkkuudella
Yksinäisyys satuttaa yhä useampaa nuorta – pian alkava Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten psykososiaalisen tuen lisäämiseksi
Katso tästä, ketkä kainuulaiset ovat ehdolla kirkolliskokousedustajiksi ja hiippakuntavaltuuston jäseniksi
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota