Paikallisuutiset

Iskelmälaulaja Jari Sillanpään Kajaanin konserttiin saapui kuulijoita perjantaina. Kuva: Jussi Pohjavirta

Jari Sillanpään kuulijat Kajaanissa: ”Olen antanut hänelle anteeksi”

Iskelmälaulaja Jari Sillanpään konserttiin saapui Kajaanin Kaukametsään kuulijoita, joiden mielestä artisti on oikeudenkäyntinsä käynyt ja tuomionsa kärsinyt. Sillanpään konsertteja peruttiin Helsingissä ja Hämeenlinnassa, kun Sillanpään rikostuomiot nousivat jälleen julkisuuteen.

Iskelmälaulaja Jari Sillanpää esiintyi Kajaanissa perjantaina Kaukametsässä.

Kajaanin kaupunki puntaroi aiemmin, pitäisikö Sillanpään konsertti perua, mutta perusteli lokakuussa, ettei Kaukametsän salin vuokrausehdoista löydy pykälää, jonka perusteella konsertti voitaisiin kieltää.

Kiertuejärjestäjän

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä