Paikallisuutiset

St1:n tehtaan raaka-aine eli sahanpuru tuli Pölkky Oy:n sahalta. Vuonna 2014 otetussa kuvassa Pölkky Oy:n työnjohtaja Arto Jokelainen. Kuva: Juha Neuvonen / Arkisto

Kajaanin bioetanolin tuotannon epäonnistuminen ei anna syytä lopettaa puusta tuottamista koko maassa

Puumateriaalien sivutuotteista on tutkijan mukaan niiden kestävyyden ja saatavuuden vuoksi kannattavaa tuottaa bioetanolia myös jatkossa.

St1 Oy suunnittelee Kajaanin laitoksen bioetanolituotannon lakkauttamista.

Liiketoimintayksikön johtaja Miika Johansson kertoi keskiviikkona Kainuun Sanomille, ettei tuotanto ole koko kuuden vuoden toiminta-aikana saavuttanut sellaista kannattavuutta, mitä suunniteltiin.

Vuonna 2020 tuotantoa pystytti

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä