Paikallisuutiset

Kajaanin lukiolaisia jäänyt kotiin korona-altistumisten ja positiivisten testitulosten takia

Kainuun koululaiset ja opiskelijat aloittivat tänään kevätlukukauden lähiopetuksessa. Useita Kajaanin lukion opiskelijoita on jäänyt kotiin positiivisen koronatestituloksen, korona-altistumisen tai oireiden takia. Lukion rehtori Jaana Leinonen korostaa, että koronatapaukset eivät johdu lähiopetuksesta, koska lukiolaiset ovat vasta tänään palanneet opiskelemaan.

– Meidän opiskelijoilta on tullut ilmoituksia, että ovat poissa. Altistuneet ja positiivisen testituloksen saaneet opiskelijat ovat kotona sairastamassa, Leinonen kertoo Kainuun Sanomille .

Hänen mukaansa Kajaanin lukio seuraa koronatilanteen kehittymistä ja päätökset jatkotoimista tehdään yhteistyössä soten kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on rajoittanut Kainuussa sisätiloissa järjestettäviä kokouksia ja yleisötilaisuuksia 9. tammikuuta alkaen, mutta etäkouluun siirtymistä tai lasten harrastustoiminnan keskeyttämistä ei tällä hetkellä suunnitella.

Kätönlahden koulun yksi luokka on varotoimena etäopetuksessa tämän viikon. Vanhemmat saivat ohjeistuksen itsenäisyyspäivän iltana.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä