Vanhojentanssien aamu varataan kampaamoissa äkkiä loppuun, mutta kajaanilainen Maria Ponomarenko tekee juhlakampauksensa itse – katso kuvia kampauksista
"Vähän paleltaa, mutta on tämä ikimuistoista" – Hyppää Kajaanin lukion penkkarirekan kyytiin ja katso KS Liven tallenne!
Kajaanin lukiossa tänä keväänä yli 200 ylioppilaskirjoituksiin osallistuvaa – En odota liikoja, fiilispohjalta, toteaa yksi abiturientti tavoitteistaan
"Töitä tehdään siellä missä ollaan", sanoo Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtajana aloittanut Anni Miettunen
Kainuun komein penkkarilakana 2023 on Kajaanin lukion abien käsialaa – katso myös muut eniten ääniä saaneet
Kajaanihallin täyttää säihke ja tyyli – lähde mukaan Kajaanin lukion vanhojen tanssien kenraaliharjoituksiin
Vihdoinkin juhlat entiseen malliin torstaina ja perjantaina – Kajaanin lukiossa penkkarit ja vanhojentanssit pidetään nyt niin kuin ennen koronaa
Valtiovarainministeri Annika Saarikko Kajaanin lukiolaisille: "Tulevia kriisejä ei voi hoitaa yhtä suurella velanotolla"
Valssin viehkeyttä ja pukujen säihkettä — katso kuvagalleria Kajaanin lukion glamouria tihkuvasta vanhojenpäivästä
Tanssijalkaa jo vipattaa – Perjantaina yli sata Kajaanin lukion opiskelijaa pyörähtelee Kajaanihallilla
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota