Paikallisuutiset

Puolangan kunnan rakennustarkastajan viran täyttämisestä on tehty jo kaksi kertaa valitus hallinto-oikeuteen. Kuva: Jussi Pohjavirta

Kaksi kertaa valittu, kaksi kertaa kumottu – Puolangan rakennustarkastajan valinta poiki valituskierteen

Hallinto-oikeuden mukaan teknisen lautakunnan hakuilmoitus oli puutteellinen. Valinnoista tehtyjen valitusten mukaan virkaan valittu ei täytä kaikkia tehtävän vaatimia kelpoisuusehtoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolangan kunnan rakennustarkastajan virkavalinta kumottiin jo toisen kerran Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa. Kunta on valinnut virkaan kaksi kertaa saman henkilön, ja molemmista valinnoista on tehty valitus hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus antoi uusimman ratkaisunsa keskiviikkona, eikä se ole vielä lainvoimainen.

Puolangan kunnan tekninen lautakunta valitsi lokakuussa 2021 rakennustarkastajan virkaan rakennusinsinööri (amk) Kalevi Huovisen. Virkaa haki neljä hakijaa, joista kelpoisuusvaatimukset täytti kolme hakijaa. Kunta kutsui haastatteluun yhden hakijan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valinnasta tehtiin valitus, jonka mukaan virkaan valittu henkilö ei täytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen neljännen pykälän ja kolmannen momentin mukaisia pätevyysvaatimuksia.

Valituksen mukaan Huovisen koulutus vastaa pykälässä edellytettyä, mutta hänellä ei ole ollut lainkaan kokemusta rakennussuunnittelusta, eikä riittävästi kokemusta rakennustyön suorittamiseen liittyvistä tehtävistä. Ansiovertailua ei ole valittajan mukaan myöskään tehty, eikä virkasuhteeseen otettu ole ollut työkokemukseltaan ansioitunein hakija.

Hallinto-oikeus käsitteli asian ja päätti 15. helmikuuta 2023, että teknisen lautakunnan päätös on kumottava, koska asiaa koskevassa selvityksessä ei tuotu esiin, onko tehtävään valitulla henkilöllä ollut pykälässä mainitut riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Asiakirjoista ei myöskään ilmene, onko hakijoiden ansioita vertailtu keskenään rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyviä tehtäviä koskevilta osin.

Kunta ei valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä, vaan julisti viran uudestaan hakuun. Teknisen lautakunnan pöytäkirjan mukaan virkaan haki vain Huovinen. Haun jälkeen kunta valitsi tehtävään uudelleen Huovisen kesäkuussa 2023. Myös tästä valinnasta tehtiin valitus hallinto-oikeuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös tämän uuden valituksen mukaan virkaan valittu ei täytä kaikkia kelpoisuusehtoja. Valittajan mukaan viranhakuilmoitus ei myöskään ollut lainmukainen, koska se oli julkaistu vain kunnan verkkosivulla avoimissa työpaikoissa, mikä ei täytä valittajan mukaan kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain mukaista vaatimusta julkisesta hakumenettelystä.

Valittajan mukaan kunta oli myös muuttanut kelpoisuusvaatimusta kuulematta teknistä lautakuntaa. Lisäksi Ilmoituksessa on haettu maankäyttö- ja rakennusasetuksen 108 pykälän mukaisen kelpoisuuden omaavaa rakennustarkastajaa. Kyseinen pykälä koskee siirtymäsäännöstä.

Hallinto-oikeuden mukaan Puolangan kunnan viranhaun julkistaminen on täyttänyt lain mukaisen menettelyn, mutta hakuilmoitus ei ole ollut koulutusta koskevilta osin maankäyttö ja rakennusasetuksen neljännen pykälän ja kolmannen momentin mukainen.

Hallinto-oikeuden mukaan hakuilmoituksessa ei ollut mainintaa siitä, että rakennustarkastajalla tulisi olla riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä, joten hakuilmoitus ei myöskään rakennustarkastajalta edellytettävää kokemusta koskevilta osin ole ollut edellä mainitun asetuksen mukainen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tästä syystä hallinto-oikeus kumosi Puolangan teknisen lautakunnan päätöksen.

Puolangan kunnan tekninen johtaja Marko Väyrynen kertoo, että jo kaksi kertaa rakennustarkastajan virkaan valittu henkilö on pätevä tehtävään.

– Hakuilmoituksessa oli kaikki muu oikein, mutta yksi lakipykälä oli väärin, hän lisää.

Huovinen hoitaa tehtävää tällä hetkellä väliaikaisena rakennustarkastajana.

Väyrysen mukaan virka laitetaan uudelleen auki, mutta sen ajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Edit. 14.6. klo 11.14: Täydennetty alaotsikkoon hallinto-oikeuden kanta.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä