Paikallisuutiset
Kehysriihi toteuttaa kolme Kainuun maakunnan tavoitetta — ”Pystymme Kainuusta käsin vaikuttamaan, kun teemme tiivistä ja koordinoitua yhteistyötä”
Kajaanin talousjohtaja Joni Partanen on huojentunut, että kuntien toiminnan perusrahoitukseen eli valtionosuuksiin liittyvä pahin skenaario ei toteutunut.
Kehysriihen anti Kainuun maakunnan elinvoimalle on hyvä. Maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen muistuttaa, että kehysriihessä toteutui kolme Kainuun asettamaa tavoitetta.
Maakuntahallitus tavoitteli kehysriiheen Fingridin kantaverkkoinvestointien saamista Kainuuseen ja laajemmin itärajalle, Kainuun kes