Mielipiteet

Kirkonmäeltä: Tätä kaikkea villasukat sisältävät

Sain villasukat. Hieman arkaillen antaja kysyi, mahtaako nyt olla liian myöhäinen ajankohta, koska talvihan alkaa olla ohi. Ihmiset kaivelevat komeroista jo kevätkamppeitaan.

Voi veikkonen. Koskaan ei ole huono aika villasukille. Villasukille on aina käyttöä.

Ennen sukat olivat tosiaan pelkkää villaa ja ne reikiintyivät nopeasti. Nykyään sukissa on villan ohella keinokuitua, joka lisää sukan kestävyyttä. Mutta on sukissa muutakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Eräs hyväntekeväisyyteen sukkia kutova kertoi, että neuloessaan hän rukoilee saajan puolesta jokaista silmukkaa tehdessään. Jos sukkiin pujahtaisivat kaikki tunteet, mitä kutojat sukkia neuloessaan kokevat, voisi tunnekirjo olla melkoinen.

Sukista löytyisi lapsen iloa uuden taidon oppimisesta. Niistä löytyisi nuoruuden rohkeutta ja aikuisuuden kiireitä. Monista sukista löytyisi kiitollisuutta menneestä elämästä.

Mutta sukkien silmukoissa olisi varmasti myös epävarmuutta ja murheita. Elämä ei antanut sitä, mitä siltä olisi tarvinnut ja odottanut. Tulikin sairautta, yksinäisyyttä ja taloushuolia.

Käsitöiden tekemisellä on monia terveysvaikutuksia. Neulominen hidastaa sykettä ja laskee verenpainetta. Luovuus lisääntyy ja kiire helpottaa. Mutta parasta on, että villasukat ovat oiva tapa osoittaa välittämistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lapsi osoittaa rakkautta antamalla ensimmäiset tekemänsä villasukat vaikkapa ukilleen. Odottava äiti neuloo hellyyttä täynnä olevat töppöset tulevalle vauvalleen. Työikäinen kutoo arkensa keskellä sukat hyväntekeväisyyteen. Hän toivoo, että sukat tuovat lämpöä asunnottomalle tai ovat tervetulotoivotus uuteen maahan saapuvalle. Vanhus neuloo taivassukat ystävänsä kuolleelle puolisolle.

Kaikkiin näihin sukkiin on kudottu paljon lämpöä ja myönteisiä ajatuksia.

Villasukkien antaja ei ole koskaan pahoissa aikeissa.

Villasukat annetaan vilpittömällä mielellä saajaa ajatellen. Villasukkien antaja ei ole koskaan pahoissa aikeissa. Kun saat villasukat, tiedät, että ne on neulottu hyvästä sydämestä sinua kohtaan.

Laskin, että saamissani villasukissani on noin 7000 silmukkaa. Ajatellaanpa, että yksi silmukka antaisi ystävyyttä tai rakkautta yhteen päivään. Näin laskien villasukkapari lämmittäisi liki kaksikymmentä vuotta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mutta hei, eiväthän edes nykyiset villasekoitesukat taida kestää niin kauan.

Kirjoittaja on Kajaanin seurakunnan diakonissa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä