Paikallisuutiset

Helmi Ronkainen, Elizaveta Kazakova, Isla Väisänen ja Neo Alhlsten toivovat, että kouluissa järjestettäisiin enemmän koko koulun tapahtumia, koska niillä on yhteishenkeä kasvattava vaikutus. Nuorilta pitäisi kuitenkin kysyä enemmän, millaisia tapahtumia he haluavat. Kuva: Jussi Pohjavirta

”Kiusaaja osaa naamioida kiusaamisen läpänheitoksi” –kajaanilaisten nuorten mielestä opettajat eivät osaa tunnistaa kiusaamista

Kuusi nuorta kolmesta eri yläkoulusta kertoi Kainuun Sanomille ajatuksiaan koulusta, kiusaamisesta ja nuorten jaksamisesta koulunkäynnin arjessa. Jutun nuoret esiintyvät omilla nimillään, mutta aiheen herkkyyden takia sitaatteja ei ole nimetty.

Yläkouluopettajat eivät tunnista kunnolla koulussa tapahtuvaa kiusaamista. Näin kertovat kajaanilaiset yläkoululaiset Isla Väisänen, Ellamaija Mikkonen, Siiri Tölli, Helmi Ronkainen, Elizaveta Kazakova ja Neo Ahlsten.

Tämä johtuu heidän mielestään siitä, että yläkoulun opettajat ovat aineenopettajia,

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä