Koti-Kajaani

Kuuloluuri: Onko joka päivä mentävä töihin?

"EU:n korkkimalli, jolla varmistamme, että korkki ei mene luvatta luonnonhelmaan, on aihettanut kansanryhmissä hermostuneisuutta. Ehdottaisin uutta direktiiviä, jossa ei olisi korkkia ollenkaan, vaan ostaja puhkaisisi reiän haluamaansa kohtaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, pulloa syrjimättä. Lisäksi kintaat tulee kiinnittää hakaneulalla hihansuihin kiinni. Varsinkin työkintaat, jotta ne eivät lähtisi luvatta töihin. Muuten viedään työttömyyskorvaus pois. Ja siitä tulee stressi", lukija laukoo.

"Miksi minun pitää tänään mennä töihin, vastahan minä eilen olin töissä?" kyselee nimimerkki Työn orja.

"Minulla on tapana lukea, mihin nimeni pistän. Prisman vaalivirkailija patisti pariin kertaan allekirjoittamaan lapun. Piti huomauttaa, että minä tarkistan tiedot ennen allekirjoitusta", lukija muistuttaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Ei tunnu Kajaanin kaupungilla olevan rahapulaa, kun on varaa meidän yhteisiä metsävaroja tuhota. Kiireellisiä harvennuksia hyvien teiden varsilla runsaasti. Ylisakeita riukuuntuneita ja pystyyn kohta kuolemassa olevia kohteita olisi paljon. Kesä ja talvikorjuuseen sopivia. Ei tunnu kiinnostavan, vai eikö kuitupuu mene kaupaksi? Ei loputtomiin onnistu, että auton ikkunasta vaan katsellaan ja tehdään vaan päätehakkuita. Nyt vilkettä kinttuihin, ja jos vielä kumikengät tallessa niin nauhottelemaan", Kauhian hämmästynyt hämmästelee.

"Mikä Kajaanissa on, kun ei saa hoitoa, vaikka ei pysty työhön? Eikä anneta sairaslomaakaan. Olen ollut yli 20 vuotta työelämässä, kai sitä on jonkin verran kertynyt eläkettäkin. Kaikki junnaa paikallaan vaikka kuinka kauan", soittaja harmittelee.

"Luterilainen kirkko on samalla tavalla este uskon edistymiselle kuin aikana Neuvostoliitto oli este kommunismin edistymiselle", soittaja muotoilee.

"Kun porvari pieraisee, niin se on sellainen parfyyminhajuinen tuhnu, mutta kun työläinen pieraisee, niin silloin mantereet järkkyvät", soittaja tiedottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lähetä oma luurisi!”

Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä