Kotimaa

Kylmä rintama saapuu Kainuuseen illalla – odotettavissa voimakkaita tuulenpuuskia, mutta ennakoitu rajuilma on jäämässä odotettua heikommaksi

Sade- ja ukkoskuurot etenevät päivän aikana kohti pohjoista, ja ne saattavat voimistua päivän kuluessa. Kuva: Jukka Keränen

Hätänumero on ruuhkautunut säähän liittyvistä puheluista ja Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että kovat tuulet ovat aiheuttaneet paljon tehtäviä.

Sadekuuroja sisältävä kylmä rintama on saapunut aamun aikana Etelä-Suomeen, kertoo päivystävä meteorologi Joonas Koskela sääpalvelu Forecalta. Rintamaan voi liittyä ukkoskuuroja, mutta toistaiseksi sateet ja ukkoset ovat jääneet pääosin melko vähäisiksi.

Koskelan mukaan pahimmat ukkoset jäivät Baltia

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä