Paikallisuutiset
Luke: Harvinaisten metsäpeurojen kanta on kasvussa Kainuussa – lajia esiintyy koko maailmassa vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa
Metsäpeurakanta on hienoisessa kasvussa Kainuussa, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Suomessa on kaikkiaan noin 3 000 metsäpeuraa, joista valtaosa elää Kainuussa ja Suomenselällä.
Lajia esiintyy koko maailmassa vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa.
Luken mukaan Kainuussa talvehtii parhaillaan noin 830–850 metsäpeuraa. Vuosina 2015–2019 talvehtivan kannan koko on vaihdellut 700–750 metsäpeuran välillä, mutta parin viime vuoden aikana kanta on ollut pienessä kasvussa.
Tästä huolimatta Kainuun ja Venäjän Karjalan lähialueiden yhteinen metsäpeurakanta on vielä pieni, ja sitä rajoittavat muun muassa suurpedot ja liikenne. Venäjällä metsäpeurakantaa rajoittaa myös salametsästys.
Metsäpeuroja esiintyi aikoinaan lähes koko Suomessa, mutta laji hävisi sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia 1900-luvun alussa. Ne levittäytyivät takaisin Kainuuseen Venäjältä 1950-luvulla. Suomenselän peurakanta on puolestaan lähtöisin 1970–80-luvun vaihteessa tehdyistä palautusistutuksista.
Helsingin orpo mysteeripeura toi näkyvyyttä
Laji sai suurta näkyvyyttä alkuvuodesta, kun orpo metsäpeuran vasa eksyi harhailemaan Helsinkiin. Helsinkiä lähimmät luonnonvaraiset metsäpeurat elävät noin 300 kilometrin päässä pääkaupungista Jyväskylän seutuvilla.
Eksyneen vasan varmistettiin dna-testillä olevan metsäpeura. Aluksi epäiltiin, että se olisi voinut olla vaihtoehtoisesti tunturipeura eli tutummin poro.
Mysteeripeura vietiin Helsingissä hoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan, mistä se toipumisen jälkeen siirrettiin Lauhanvuoren kansallispuiston niin sanottuun totutustarhaan.
Metsähallituksen alaisessa MetsäpeuraLIFE-kannanhoitohankkeessa peuroja on istutettu totutustarhoihin Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin. Totutustarhoista metsäpeuroja on lopulta vapautettu takaisin luontoon.
Viimeisen parin vuoden aikana luontoon on palautettu yli 40 metsäpeuraa.