Mielipiteet

Lukijan mielipide: Järjestöyhteistyöllä paremmat palvelut

Äskettäin hyväksytyn sote-uudistuksen seurauksena Suomeen perustetaan 21 hyvinvointialuetta, jotka vastaavat tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta.

Yksi uusista hyvinvointialueista on Kainuun hyvinvointialue.

Hyvinvointialueiden valmistelijat, viranhaltijat sekä ensi tammikuussa aluevaaleilla valittavat päättäjät ovat jatkossa paljon vartijoina. On heidän vastuullaan uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelut ihmislähtöisiksi ja hoitoketjut nykyistä toimivammiksi. Heidän ei kuitenkaan tarvitse uudistaa palveluita yksin: esimerkiksi Kainuussa toimii lähes 2000 järjestöä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämän ison järjestöjoukon osaamista, tukea ja palveluita on viisasta hyödyntää Kainuun uudistuvissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotta ihminen saa tulevaisuudessa itselleen sopivimman avun. Järjestöt tarjoavat esimerkiksi neuvontaa ja vertaistukea vakavasti sairastuneelle, kriisiapua läheisensä menettäneelle tai ystävän yksinäiselle.

Järjestöt toimivat monien julkisten palvelujen aukkokohtien paikkaajina tarjoamalla mielekästä toimintaa ja tekemistä. Lisäksi järjestöt kanavoivat kuuluviin niiden ihmisten ääntä, joiden ääni ei muutoin kuulu.

Oikea aika kuunnella sosiaali- ja terveysjärjestöjä on nyt, kun sote-uudistus etenee toimeenpanovaiheeseen myös Kainuussa. Uudistuksen pitää tuottaa kansalaisille terveys- ja hyvinvointihyötyjä ja nykyistä parempia palvelukokemuksia.

Järjestöjen toiminta auttaa kehittämään palvelujärjestelmää sellaiseksi, että ihminen kohdataan ihmisenä eikä vain asiakkaana tai potilaana. On tärkeää, myös taloudellisesta näkökulmasta, kohdata ihminen aidosti ja pystyä kuuntelemaan, millaisten haasteiden keskellä hän mahdollisesti elää sekä tarjota haasteisiin apua oikea-aikaisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyvinvointialueen hallintoa ja yhteistyörakenteita parhaillaan valmistelevien viranhaltijoiden on otettava järjestöt työssään huomioon alusta asti.

Järjestöjen osaamista ei ole varaa hukata.

Anita Hahl-Weckström

hankepäällikkö SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Johanna Saarivaara

järjestöasiantuntija, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä