Mielipiteet
Lukijan mielipide: Kaupungin on tuettava liikunnallista elämäntapaa
Liikunta on ihmiselle lähtökohtaisesti luontaista, mieltä aktivoivaa ja mielihyvää tuottavaa. Sillä on tutkitusti positiivisia vaikutuksia sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen.
Nykyinen hektinen elämäntyylimme karsii herkästi hyötyliikkumista arjestamme ja voi syödä innon liikunnan harrastamiseen kokonaan. Joillekin liikunta tuo vieläpä lisäksi mieleen vain koulun pakkopullana koetut liikuntatunnit, joten syitä jämähtää sohvan pohjalle tai istahtaa auton rattiin on lukemattomia.
Liikkumattomuus heikentää kehoa ja voi väsyttää mieltä, aiheuttaa jumeja ja vaivoja jotka voivat tehdä liikkumisesta epämieluisaa ja vaikeaa. Liikunnan voi kuitenkin aloittaa milloin vain ja jokainen voi löytää itselleen mieluisan tavan liikkua. Joskus pikkuhiljaa omaan tahtiin totutellen. Liikkumisesta tulee herkästi mieluisa ja virkistävä tapa, josta ei mistään hinnasta haluaisi lopulta enää luopuakaan.
Liikkumisen totutut tavat opetellaan lapsena, joten silloin lapsen luonnollista intoa liikkua kannataa tukea. Lapsille on hyvä olla paikkoja joissa juokseminen, hyppiminen ja kaikenlainen nujuaminen on sallittu. Lapsille on tärkeää viettää myös aikaa vanhempiensa kanssa.
Kajaanihallin monitoimialueen kaltaisiin ulkoliikuntapaikkoihin kannattaa panostaa, jonne jokaisella lapsella ja perheellä on tasavertainen mahdollisuus päästä liikkumaan. Paikkoihin joissa sekä aikuinen, että lapsi pääsevät harrastamaan liikuntaa samassa paikassa tai yhdessä.
Kajaanissa on myös monia laadukkaita harrastusseuroja, joita kehittämällä, tukemalla ja markkinoimalla yhä useampi lapsi voisi löytää itselleen mieluisan harrastuksen. Seuran porukkaan kuuluminen voi olla lapselle ratkaisevan tärkeä tekijä, joka antaa elämään positiivista sisältöä, yhteenkuulumista, vahvistaa itsetuntoa ja virkistää mieltä. Joissain seuroissa on otettu jo käyttöön pienten lasten ja vanhempien väliset yhteiset treenit, joissa leikin varjolla opetellaan lajia ja molemmat pääsevät yhdessä liikkumaan. Tuetaan näiden seurojen arvokasta työtä!
Liikunnan vaikutus ei ole pelkästään fyysistä, vaan siinä on myös sosiaalinen ulottuvuus. Liikkuessa voi nähdä muita ihmisiä, rentoutua, ihastellessa maisemia, kokea yhteyttä luontoon ja omaan kehoon. Se lievittää stressiä ja voi vahvistaa keskittymistä ja läsnäoloa.
Kaupungin tuleekin mielestäni tukea ja kehittää entistä voimakkaammin eri mahdollisuuksia hyötyliikkua ja toisaalta harrastaa liikuntaa.
Joskus liikkuessa voi sattua haavereitakin, mutta olen varma, että sen tuomat terveyshyödyt ja tasapainon kehittymisen vähentämät kaatumiset maksavat itsensä takaisin, henkisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Ja investoinnit ulkoliikuntapaikkoihin maksavat varmasti itsensä takaisin monin tavoin.
Jarkko Määttä
konetekniikan insinööri
kuntavaaliehdokas (vas., sit.)
Kajaani