Mielipiteet

Lukijan mielipide: Missä eurooppalaisten itsekunnioitus?

Sotamarsalkka Eric von Manstein kuvaa muistelmissaan Krimin niemimaata Rivieraakin kauniimmaksi ja osia siitä jopa Eedenin puutarhaksi. Samalla hän viittaa Jaltan konferenssiin 1945: ”Kuka meistä olisi voinut aavistaa tämän paratiisin olevan näyttämönä sopimukselle, jossa molempien anglosaksisten kansakuntien johtajat - Roosevelt ja Churchill - antaisivat lupsakkaalta näyttävän hirmuvaltiaan - Stalinin - puijata hallintaansa puolet Euroopasta.

Mansteinin mielestä lännen johtajat eivät huomanneet paratiisiin kätkeytyvää käärmettä.

Kirjoittaessani mielipidettäni (14.12.) Unkarin Orban kiristää Ukrainan avustuksilla muita EU:n jäsenmaita. Ukrainan kansa käy kamppailua olemassaolostaan kuten koko Euroopan turvallisuuden puolesta. Samaan aikaan Euroopan unioniin ja Natoon luikerrellut käärme vaatii hallinnolleen 31 miljardin apuja. Siis enemmän kuin puolet verrattuna Ukrainan pakettiin.

Unkarin kiristys ei ole ensimmäinen laatuaan eikä varmaan viimeinen elleivät muut jäsenmaat tee siitä loppua. Sama näytelmä tulee jatkumaan niin EU:ssa kuin Natossakin.

Yksi on kuitenkin varmaa. Putin saa Orbanin kautta tukea julmalle sodalleen ja tietoja molempien yhteenliittymien sisältä. Kiristyksestä seuraa että koko läntinen maailma joutuu avuttomana seuraamaan ukrainalaisten teurastusta.

Saksalaiset lapset kyselivät sodan jälkeen isiltään ja ukeiltaan mitä nämä tekivät sodassa. Vastaukset olivat niukkoja. Niin moni oli osallinen kauheuksiin, joita mm. Ukrainassa tehtiin.

Omat lapsemme ja lastenlapsemme ovat oikeutettuja kysymään eurooppalaisilta, mitä teitte ukrainalaisten hyväksi.

Jos Ukraina romahtaisi, selitykseksi ei riitä, että lännen rikkaat maat antoivat apuja BKT:sta joitain prosentin kymmenyksiä. Välittömän uhan alla olevassa Baltiassa ja Puolessa sentään 2 - 3 prosenttia. Selitykseksi ei riitä, kun Unkari esti.

Kysynkin, missä on EU:n ja Naton jäsenmaiden ylpeys ja itsekunnioitus, jos kaikilla mittareilla mitattavan kääpiön annetaan kahlita?

Historia osoittaa toimeen tartutun, kun oma nahka on uhannut kärventyä. Siinä tilanteessa hinta on ollut järjetön verrattuna aikaan, jolloin olisi pitänyt aikaisemmin toimia järeämmin.

Ellei asia olisi vakava, joutuisi myös kysymään amerikkalaisten luottamuksen perään. Toisen maailmansodan jälkeen se ei ole ollut korkeassa kurssissa. Eikä ole edelleenkään.

Juuri julkistettiin Suomen ja Yhdysvaltain DCA sopimus, joka määrittelee lähinnä rauhan ajan yhteistoimintaa. Kerettiläisesti voi kysyä, mikä olisi kriisitilanteessa sopimuksen pitävyys?

Kurdeilta voisi kysyä, miten luottavaisia ovat olleet ”ystäviensä” toimintaan.

Onneksi me suomalaiset voimme olla kutakuinkin ylpeitä avustamme.

Se on kuitenkin on vain taloudellista ja suuruudeltaan pöydältä tippuvien murusten luokkaa verrattuna siihen, että joutuisimme itse puolustautumaan lohikäärmettä vastaan.

Matti Korhonen

Saijanlahti

Sotkamo