Mielipiteet

Lukijan mielipide: Pata kattilata soimaa – musta kylki kummallakin

Kokoomus ja keskusta käyvät keskeistä kisaa lehtien palstoilla – myös Kainuun Sanomissa.

Erityisenä kisailun näyttämönä on Finnairin lennot maakuntakentille.

Tässä tapauksessa Kajaaniin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokoomus syyttää asiasta hallitusta ja erityisesti keskustaa. Keskusta onkin hyvä maalitaulu onhan keskusta hallituspuolue ja vahva vaikuttaja juuri niillä alueilla, joilla lakkautettavat maakuntakentät sijaitsevat.

Ajateltiinpa asiaa miltä kantilta tahansa tilanne on vaikea. Pörssiin vietynä osakeyhtiönä Finnair ei voi sisäisellä subventiolla siirtää rahaa liiketaloudellisesti kannattamattomien toimintojensa rahoittamiseen – se olisi vastoin EU:n toimintaperiaatteita.

Jos Finnair ei näe mahdollisuuksia lentää kannattavasti Kajaaniin, jää jäljelle vain mahdollisuus ostopalveluun. Millä Kainuun kunnalla riittää paukkuja ja rohkeutta lähteä siihen leikkiin mukaan? Oikea vastaus – ei yhdelläkään.

Siis Kainuun kokoomus ja Kainuun keskusta, lopettakaa joutavanpäiväinen kinastelu ja palatkaa asialinjalle. Myöntäkää, että molemmat olette syyllisiä vallitsevaan tilanteeseen. Molemmat olitte viemässä Suomen Euroopan unionin jäseneksi, jolloin valtion omistamat liikelaitokset piti EU-määräysten mukaan yhtiöittää "kilpailun vääristymien ehkäisemiseksi."

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt nautimme näistä aikoinaan (25 vuotta sitten) tehdyistä virheistä.

Pentti Kettunen

ex-kansanedustaja (ps.)

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä