Mielipiteet

Lukijan mielipide: Sähkön siirtohinnoille Kainuussa enimmäistaso

Kajaanissa ja Kainuussa olemme saaneet nauttia käsittämattömistä sähkön siirto- ja sähkölaskuista. Sain taannoin Kajaanin enemmistöomistamalta Kajavelta siirtolaskun. Kajavehan pitää kärkipaikkaa Suomen kalleinpana sähkön siirtäjänä.

Kajaanin ja Sotkamon yhdessä enemmistöomisteisen yhtiön laskussa oli myöskin nykyhetkeen kuuluva joulun toivotus.

Käytä led-valoja ja säästät. Miten säästetään käsittämättömässä sähkön siirtomaksussa? Varsinkin, kun perusmaksu on posketon. Hyvää joulua! Todella ironista!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämä kuntien enemmistöomisteinen yhtiö on ottanut massiivisesti velkaa ja samaan aikaan jakanut siten omistajilleen, sijoittajat mukaan lukien, massiiviset osingot.

Tämä kaikki on siis tapahtunut kaikkien poliittisten ryhmien myötavaikutuksella. Poliitikot eivät ole ymmärtäneet eivätkä tietenkään mitenkään käsittäneet mihin osakkeiden myynnit ovat johtaneet. Tapahtumat ovat todella huonoa ja ala-arvoista kuntalaisten yhteisen omaisuuden hoitoa.

Tämä kaikkia vaivaava sähködilemma on ratkaistavissa, jos halua ja kykyä riittää.

Yksikään kajaanilainen tai kainuulainen kansanedustajaehdokas ei ole asiaan tarttunut. Siksi, että asia on liian vaikea. Siis ongelmaratkaisu menee yli hilseen.

Miksi ei Kajaanissa ole otettu opiksi esimerkiksi niiden kuntien toimista, joissa sähkölle on kuntaenemmistöisissä yhtiöissä pantu jokseenkin kohtuullinen katto. Esimerkkinä Kokkolan kaupunki.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaanissahan asia olisi ratkaistavissa valtuustoaloitteella niin, että kaupunginvaltuustoon tuotaisiin aloite, jossa Kajaanin omistajaohjaus hoidettaisiin niin, että enemmistöomistaja antaa sähkönsiirrolle selvän enimmäistason.

Voihan muissakin osakeyhtiöissä enemmistöomistaja yksinkertaisesti ratkaista muitakin asioita.

Miksi ei voisi? Lähestyvien eduskuntavaalien ehdokkaista kukaan ei ole asioihin tarttunut. Ilmeisesti piparkakkujen ja kynttilöiden rustaaminen vie ratkaisukapasiteetin kokonaan.

Tämä kaikkia vaivaava sähködilemma on siis ratkaistavissa Kajaanissa ja Kainuussakin, jos halua ja nimenomaan kykyä riittää. (Dilemma=ongelma johon on 2-3 ratkaisua).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuskinpa mikään valtuustoryhmä on julkisesti tätä toimintatapaa vastaan. Vai onko?

Jään odottamaan muiden asiasta huolestuneiden kanssa kommentteja.

Kajaani

Kirjoittaja toivoo, että Kajaani käyttäisi omistajaohjaustaan ja määrittelisi Kajaven sähkönsiirtohinnoille enimmäistaso.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä