Mielipiteet

Lukijan mielipide: Valta tuo vastuun – koulujen lakkauttamispäätöksiä uskallettava tehdä

Kajaanin kaupunginhallitus antoi viime syksynä viranhaltijoille lähetyskäskyn taittaa vuosia jatkunut käyttötalouden alijäämä jonkunsorttiseen tasapainoon.

Suomeksi sanottuna Kajaani on vuosia käyttänyt rahaa palvelujen tuottamiseen enemmän kuin sitä on tuloina (verot + valtionosuudet + sijoitustuotot) tullut eli tehnyt syömävelkaa.

Yksityistaloudessa tämä olisi pikavipin ottamista ruokaostoksiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toinen hallitusta ohjaava tekijä oli väestörakenteen muutos: lapsia on syntynyt viimeisen kymmenen vuoden ajan koko ajan vähemmän. Viime vuonna syntyi noin puolet siitä mitä kaksikymmentä vuotta sitten.

Koulu- ja päiväkotiverkko on pysynyt 15 vuotta ennallaan. Käytössämme oleva palvelurakenne on siis liian suuri, osa pitää saada karsittua pois.

Viranhaltijat tekivät työtä käskettyä ja tällä viikolla on saatu ensimmäiset esitykset annetun tasapainon löytämiseksi. Esitykset ovat olleet hyvin valmisteltuja, perusteltuja ja kattavasti kaikkia rakenteita koskevia.

Välittömästi esitysten julkisuuteen tulon jälkeen alkoi kuitenkin niiden vesittäminen luottamushenkilöiden toimesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sitä ja tuota ei voida karsia erinäisistä oman pienen viiteryhmän syistä. Myös vuoden päässä häämöttävät kuntavaalit ovat monen motiivina aloittaa tiettyjen ryhmien etujen ajaminen.

On epäreilua esimerkiksi luokanopettajaa kohtaan, että samalla palkalla tehdään tuplasti töitä.

Koen kaupunginhallituksen jäsenenä velvollisuudekseni muistuttaa meitä kaikkia kolme vuotta sitten vaaleilla valittuja: valta tuo mukanaan vastuun.

Vastuun siitä, että kaupunkia ei ajeta velkahelvettiin ja tulevia sukupolvia kurjuuteen oman äänisaaliin varjolla. Vastuun siitä, että kansalaisilta kerätyt veroeurot käytetään tasapuolisesti kansalaisten hyväksi.

Jos palvelu alkaa olla kolme-neljä kertaa kalliimpaa jossakin toimipaikassa, on erittäin vastuutonta velvoittaa muut toimipaikat kattamaan sen kustannukset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomeksi sanottuna: jos jossakin koulussa on yhtä monta oppilasta kuin toisen koulun yhdessä luokassa, on uskallettava tehdä päätös koulun lakkauttamisesta.

On epäreilua esimerkiksi luokanopettajaa kohtaan, että samalla palkalla tehdään tuplasti töitä.

Jätetään siis vaalityö toreille ja turuille ja kannetaan valtuustosalissa yhteinen vastuu tulevaisuuden Kajaanista sekä sen tärkeistä veronmaksajista.

Jos vastustat jotakin esitettyä toimenpidettä, esitä sille vaihtoehto.

On rehellisyyttä kertoa kaupunkilaisille, että heidän veroprosenttinsa nousee kolmella prosentilla tekemättömien rakenteellisten ratkaisujen vuoksi.

Kirjoittaja on Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen (kok.).

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä