Paikallisuutiset

Marjanpoimijoiden altistuminen koronalle tapahtui luultavasti matkan aikana – TEMin mukaan Kainuun tapaus on Suomessa ensimmäinen

Kainuussa todettiin maanantaina lukuisia koronatartuntoja ulkomaalaisilla marjanpoimijoilla. 74 henkilön ryhmästä todettiin pikatestillä yhteensä 44 tartuntaa.

Kainuun soten vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola kertoo, että todennäköisesti altistuminen on tapahtunut jo marjanpoimijoiden matkan aikana S

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä