Miksi THL:n merkitsemät 43 uutta koronatartuntaa kirjattiin Kuhmoon? Marjanpoimijat ovat toisen sairaanhoitopiirin alueella, ja Kuhmon koronatilanne on rauhallinen
Kainuussa tiistaina yhdeksän uutta tartuntaa, joista suurin osa jo karanteenissa olevilla – ilmaantuvuus nousi uuteen huippuunsa
Marjanpoimijoiden altistuminen koronalle tapahtui luultavasti matkan aikana – TEMin mukaan Kainuun tapaus on Suomessa ensimmäinen
Kajaanissa on voinut altistua koronavirukselle keskustan ja sen lähialueiden liikkeissä maanantaina ja tiistaina – torstaina ilmeni kaikkiaan 15 uutta tartuntaa
Keskiviikkona Kainuussa yhteensä 18 uutta koronatartuntaa ja 50 karanteenia – viikonloppuna kajaanilaisravintolassa mahdollisesti altistuneita pyydetään koronatesteihin
Kainuun koronaryhmä esittää kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa – maanantaina päiväkohtainen koronatartuntojen ennätys
Neuvottelu koronarokotteiden jakamisesta jatkuu - Pohjois-Pohjanmaan johtajaylilääkärin mukaan rokotteiden jakaminen Pohjois-Pohjanmaalta Kainuuseen ei olisi ehkä järkevää
Ylimääräisiä rokotteita voitaisiin luovuttaa Kainuuseen Ouluhallin koronarokotusten palveluesimiehen mukaan
Kuusi uutta koronatartuntaa lauantaina – Tartunnanjäljitys ruuhkautunut – "Tahallinen tietojen peittely johtaa tartuntojen leviämiseen"
Makea paikka ja rauhallisuus houkutteli takaisin Kainuuseen – ”Tuntuu, että oli vähän jo eletty se elämä”
Pirjon Makuparkissa aikakauden päätös, uusi yrittäjä ottaa ohjat käsiinsä toukokuun alussa – ”Varmasti sydämeni kyllyydestä ongin”
Arktiset Aromit hakee pohjoismaiselle mustikalle EU:n nimisuojaa – ”Etelä-Euroopassa nimisuojatuotteita hulvattoman paljon”
Kiistelty Patrosentien kaava ympäristöteknisen lautakunnan käsiteltäväksi – muutosta vastustettiin 50 mielipiteessä
Ilmoittaudu heti Seminaarin Taidekampuksen kupliviin tapahtumiin: moninaisiin iltamiin sekä lasten ja aikuisten vappubrunsseille