Koti-Kajaani
Meidän meiningit: Hakan junioreilla ja edustuksella loistava viikonloppu takana
Hakan toiminnassa pelaa jalkapalloa vuosittain 350–450 kainuulaista. Aktiivisen ja laajalle alueelle levittyneen juniorioritoiminnan nuorimmat harrastajat ovat 3-vuotiaita.
Nuorin kilpajoukkue on 7–8-vuotiaiden ikäkausitiimi. Jalkapallon junioritoiminnan laadun turvaaminen, ja urheilijan polun mahdollistaminen aina huippu-urheilijaksi asti on seuran pääasiallinen tavoite.
Futisviikonlopun Kajaanin Liikuntapuistossa aloitti lauantaina Pohjoisen alueen Ykköstä pelaava P14 ikäkausijoukkue. TP-47 vei Tornioon valitettavia uutisia, kun Haka nousi sarjakärkeen Jesse Nevalaisen, Henri Karjalaisen ja Niiki Juttulan 3–0 maalien voimin.
Sunnuntaina rymisteli voittoon P17 ottamalla kolme pistettä JJK:lta lukemin 2–0. Maalintekijöinä Aapo Karjalainen ja Pekka Piirainen. Joukkue koostuu pääasiassa 15–16-vuotiaista pelaajista, ja tavoitteena on pitää valtakunnallisen Ykkösen sarjapaikka myös ensi kaudelle.
Tuloksen teon makuun päässyt edustus jatkoi jalkapallontäyteistä viikonloppua lauantai-iltana nujertamalla HauPan yläjatkosarjan ensimmäisessä ottelussa lukemin 8–0 ja nousi sarjan kärkeen kahden pisteen erolla OPS:ta.
Keväällä kärsittiin pelaajapulasta ja koronan iskettyä harjoitustapahtumassa, osa pelaajista on edelleen toipilaana. Haasteellinen tilanne päätettiin hoitaa päävalmentaja Luis Figueiredon johdolla tekemällä kaksi täsmähankintaa. Portugalilaiset Ricardo Cardoso ja Kenedy Santos ovat olleet onnistunut valinta. Nuorukaisten tultua joukkueeseen, harjoitustapahtumiin saatiin syvyyttä ja OPS:n pienoinen kiri otettiin kiinni kuudella peräkkäisellä voitolla.
Kauden viimeinen ja tärkein kotiottelu pelataan tulevana sunnuntaina kotikentällä 26.9. klo 14.00. Vastaan asettuu ärhäkkä TP-47, joka tulee Kajaaniin sisuuntuneena ja voitonnälkäisenä. Hakan viimeinen ottelu pelataan Oulussa lauantaina 2.10, jolloin lähdetään puristamaan pisteet Oulun palloseurasta.
Nousu Kakkoseen ratkaistaan Kolmosen kaikkien yhdeksän lohkon voittajajoukkueiden kesken. Nämä joukkueet jaetaan kolmeen ryhmään. Näiden ryhmien parhaat (pelit/pisteet) nousevat Kakkoseen suoraan. Kaksi jäljelle jäänyttä joukkuetta taistelevat sarjanoususta pelaamalla toisiaan vastaan yhden koti- ja yhden vierasottelun. Kakkoseen nousee siis kaiken kaikkiaan kuusi joukkuetta. Pohjoisen lohkon voittaja on samassa ryhmässä Idän ja Lännen lohkovoittajien kanssa.
Outi Ohtonen