Koti-Kajaani

Meidän meiningit: Tulisitko aikuisena vapaaehtoiseksi partioon mukaan?

Partio on hauska ja monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille. Partiossa leikitään, pelataan, retkeillään, leireillään, opitaan, saadaan uusia kavereita ja koetaan ikimuistoisia elämyksiä.

Kajaanissa toimii partiolippukunta Kajaanin Korvenpojat, jossa on tällä hetkellä noin 200 jäsentä. Aikuisille partion aloittaminen voi olla merkityksellinen vapaaehtoistyö ja tapa tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaa.

Kajaanilainen Heidi Pulkkinen (kuvassa) on tullut mukaan Kajaanin Korvenpoikien toimintaan oman lapsen mukana. Heidi kertoo, että oli ensin seurailemassa ja siitä se sitten lähti. Heidi on apuohjaajana sudenpentujen eli 7–9-vuotiaiden partiolaisten viikoittain kokoontuvassa ryhmässä. Heidi toimii myös lippukunnan turva-aikuisena. Partioleireillä Heidi on ollut pitämässä esim. kädentaitopajaa ja auttamassa ruokahommissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Kokeneilta partiolaisilta olen saanut perehdytystä ja ohjausta. Koulutuksiin pääsee tarvittaessa hyvin, kunhan oma aika riittää", kertoo Heidi.

Mikä sitten on saanut Heidin mukaan partioon: lasten ilo ja innostus on tärkeimmät asiat sekä yhdessä ideointi ja touhuaminen. Vapaaehtoisena toimiminen on tuonut Heidin elämään uusia tuttavia ja ystäviä sekä monia hauskoja kokemuksia. Parasta vapaaehtoistyössä on yhteisöllisyys, kun jokainen tekee vähän omien vahvuuksien mukaan, niin pienillä teoilla voidaan saada aikaan paljon iloa.

Jotta partioon voidaan ottaa mukaan uusia lapsia ja nuoria, tarvitaan toimintaan siis myös aikuisia. Partio on joustava harrastus, jonka voi muovata itsellesi sopivaksi ja omannäköiseksi. Aikuinen voi määritellä kuinka paljon haluaa antaa aikaansa partiolle ja mitä haluaa partiossa tehdä. Aikuinen voi tulla mukaan viikoittaiseen toimintaan tai olla mukana projektiluonteisesti.

Lisää tietoa Kajaanin Korvenpojat ry:n toiminnasta löytyy Facebookista, Instagramista sekä lippukunnan nettisivuilta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lippukunnanjohtaja

Kajaanin Korvenpojat ry

Maija Vuorinen

Partio

Partio saapui Suomeen Ruotsin kautta 1910.

Valtakunnallista partioviikkoa vietetään 19.-24.4.2022.

Suomessa partiotoiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä.

Maailmanlaajuisesti partiolaisia on yli 40 miljoonaa yli 200 maassa

Suomessa on yli 700 toimivaa lippukuntaa eli partion paikallisyhdistystä.

Partiolaiset järjestävät vuosittain yli 13 000 retkeä, leiriä, vaellusta ja purjehdusta.

Suomessa partiopiireissä toimi vuonna 2020 yhteensä 25 485 vapaaehtoista.

Heidi Pulkkisen mielestä partiossa parasta on yhteisöllisyys ja se, että jokainen voi tehdä asioita omien vahvuuksiensa mukaan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä