Ulkomaat

Yhdysvaltojen presidentinvaalien ääniä lasketaan yhä täyttä häkää – Bidenin kampanja laskee voittavansa Pennsylvanian lisäksi Nevadan ja Arizonan

Washingtonin Black Lives Matter -aukiolta on suora näkymä Valkoiselle talolle, jonka salossa liehuu Yhdysvaltojen tähtilippu.

Demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin kannattajat ovat viettäneet täällä omaa karnevaaliaan monta päivää.

– Jos Biden voittaa, he juhlivat täällä, kertoo aukiolla paikan päällä oleva Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perjantaina aamulla paikallista aikaa aukio on hiljainen. Paikalle on kokoontunut kymmeniä ihmisiä.

– Tunnelma on rauhallinen ja leppoisa. Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä riehakkaammaksi täällä käy, Orell sanoo.

Orell kertoo, että turvatoimet ovat mittavat. Paikalla on runsaasti poliiseja, ja katuja on suljettu.

– Pelättyä aggressiivisuutta ei ole nähty. Joitain yksittäisiä tapauksia on ollut, mutta se on jäänyt kiivaan sananvaihdon tasolle, Orell sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Biden johtaa 40 valitsijamiehellä

Bidenin kannattajilla on odotettavaa, sillä Yhdysvaltojen tiistaisten presidentinvaalien ääntenlaskenta jatkuu, eikä presidentti ole vieläkään selvillä.

Bidenillä on tässä vaiheessa takanaan 253 valitsijamiestä, kun istuvalla presidentillä Donald Trumpilla heitä on 213. Vaalivoittoon tarvitaan 270 valitsijamiestä.

Ääntenlaskenta on yhä, puolitoista vuorokautta äänestyksen päättymisen jälkeen, kesken useissa osavaltioissa. Suurimman osan niistä tapauksessa voittaja on kuitenkin jo tiedossa.

Sen sijaan Alaskassa, Nevadassa, Georgiassa, Pennsylvaniassa, Arizonassa ja Pohjois-Carolinassa jännitetään yhä äänestyksen kohtaloa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tähän mennessä laskettujen äänien perusteella Biden näyttäisi saavan taakseen Nevadan kuusi ja Arizonan 11 valitsijamiestä. Tämä nostaisi valitsijamiesmäärän tarvittavaan 270:een.

Erot ovat kuitenkin hyvin pieniä, Arizonassa noin 70 000 ääntä ja Nevadassa vain 12 000 ääntä.

Trump johtaa edelleen 16 valitsijamiehen Georgiassa, kun 95 prosenttia äänistä on laskettu, mutta erot ovat täälläkin pienet, vain hieman alle 15 000 ääntä. Pohjois-Carolinassa Trump johtaa noin 80 000 äänellä ja Pennsylvaniassa noin 110 000 äänellä.

Biden on pitkin päivää ottanut Trumpia kiinni kaikissa muissa osavaltioissa paitsi Arizonassa ja Nevadassa, joissa asetelma on toisin päin. Jos Biden voittaa Pennsylvanian, hän voittaa vaalit.

Postiäänten lasku Philadelphiassa Pennsylvaniassa keskeytettiin hetkeksi torstai-iltana, kun demokraatit vaativat osavaltion oikeutta kumoamaan alioikeuden päätöksen siitä, että ääntenlaskua voisi tarkkailla. Asiasta kertoi MSNBC.

Ääntenlasku Pennsylvaniassa venyy varmasti perjantaihin, sillä suuri Bidenille kallellaan oleva Alleghenyn piiri lopetti ääntenlaskun torstailta.

Bidenin kampanja luottavainen

Joe Bidenin kampanjapäällikkö Jen O'Malley Dillon kertoi torstai-iltana Suomen aikaa näkemyksensä ääntenlaskun etenemisestä.

Hänen mukaansa Biden tulee voittamaan vaalit. Kampanjaväki arvioi, että lopulta Biden voittaa Nevadan, Arizonan ja Pennsylvanian, ehkä Georgiankin. Jopa Pohjois-Carolina on mahdollisuuksien rajoissa.

Kampanja on analysoinut laskematta olevien äänien alueita ja perustaa optimisminsa siihen.

Trumpin kampanja puolestaan aikoo viedä oikeuteen kaikki Bidenin viime hetkillä voittamat osavaltiot vaalivilpin takia. Trump tviittasi asiasta.

Bidenin kampanjan mukaan Trumpilla ei ole mitään keinoja menestyä oikeudessa. Puheillaan hän voi ainoastaan aiheuttaa sekasortoa ja viivästyttää ääntenlaskua.

– Pyydämme kärsivällisyyttä. Ääntenlasku etenee, mutta se vie aikaa, sanoi O'Malley Dillon.

Ennakkoäänten määrä vaikeutti ääntenlaskua

Ääntenlaskun seuraaminen tiedettiin jo ennalta haastavaksi, mikä johtuu osavaltioiden erilaisista äänestyskäytännöistä. Osa osavaltioista sallii ennakkoäänten laskemisen etukäteen, osassa se on puolestaan mahdollista vasta vaalipäivää seuraavana päivänä.

Koska demokraatit ovat republikaaneja innokkaampia ennakkoäänestäjiä ja ennakkoääniä annettiin ennätykselliset yli 100 miljoonaa, vaalitulos näytti vaihtelevan suuresti. Biden oli valtavassa varhaisessa johdossa esimerkiksi Ohiossa ja Georgiassa, joiden ennakkoäänet saatiin varhain, Trump puolestaan vaalit pitkälti ratkaisevissa Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa.

Kaikissa näissä kolmessa osavaltiossa ennakkoäänet laskettiin viimeisenä, mikä näyttäytyy valtavana loppukirinä Bidenille.

Useita oikeusjuttuja vireillä

Presidentti Trump julistautui perusteettomasti vaalivoittajaksi keskiviikkona aamulla yhdeksän jälkeen ja syytti demokraatteja vaalien varastamisesta. Hän vaati ääntenlaskun keskeyttämistä ja myöhemmin Wisconsinin äänten uudelleenlaskentaa.

Ehdokkaiden ero Wisconsinissa oli vain oin 20 000 ääntä.

Trumpin kampanja on haastanut vaalituloksen oikeuteen myös useissa muissa osavaltioissa ja harkitsee lisää oikeustoimia.

Esimerkiksi Georgiassa on nostettu oikeusjuttu siitä, että vaalityöntekijän kerrotaan vahingossa sekoittaneen laskettuja ja laskemattomia äänestyslomakkeita keskenään. Kyse on muutamista äänistä.

– Oikeudenkäynnin tarkoitus on lyhyellä tähtäimellä muuttaa narratiivia Bidenin mahdollisesta voitosta keskusteluun laiminlyönnistä tai jopa petoksesta äänestyksessä, oikeustieteen professori Franita Tolson sanoi CNN:lle.

Toinen CNN:lle puhunut oikeustieteen professori Rick Hansen puolestaan piti oikeusjuttuja enemmän pr-työnä kuin vakavasti otettavina. Hän sanoo, etteivät ne liity yhteenkään sellaiseen ongelmaan, joka johtaisi äänimäärän kyseenalaistamiseen.

Oikeustieteen professori Justin Levitt puolestaan kutsui osaa jutuista naurettaviksi.

– Yhdessä sanotaan, että koska ihmisiä ei viety postiäänestyslaatikoiden äärelle, laskenta on lopetettava. Häh, Levitt sanoo CNN:lle.

Asiantuntijat arvioivat, että vain yksi haasteista voi menestyä. Se koskee Pennsylvanian asettamaa takarajaa äänten vastaanottamiselle ja voi vaikuttaa pariintuhanteen vaalipäivän jälkeen perille saapuneeseen ääneen.

Jotta oikeusjutulla olisi jotain merkitystä, Pennsylvanian pitää olla vaalien ratkaiseva osavaltio ja Trumpin sekä Bidenin äänisaaliiden eron täytyy olla enintään joitakin kymmeniä tuhansia.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä