Paikallisuutiset

Neljäskin koulu sai Kajaanissa koronaosuman

Kajaanissa on torstaina todettu koronatartuntoja ja niihin liittyviä altistumisia neljässä koulussa. Myös Kajaanin Lyseon seiskaluokaan oppilaalla todettiin torstai-iltana koronatartunta. Aiemmin torstaina tulivat ilmi tartunnat Keskuskoulussa, Lehtikankaan koululla ja Lohtajan koululla.

Kaikissa kouluissa yhdellä oppilaalla on todettu koronatartunta, minkä seurauksena koronavirukselle mahdollisesti altistuneet oppilaat on asetettu karanteeniin.

Lohtajan koulun 6B-luokalta on asetettu karanteeniin seitsemän ja Lehtikankaan koulun 7D-luokalta viisi oppilasta. Keskuskoulun 9D-luokka on siirtynyt kokonaisuudessaan etäopetukseen ja 17 oppilasta on asetettu karanteeniin ja ohjattu koronatestiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lyseolla kyseinen luokka on tänään etäopetuksessa ja Kainuun sote hoitaa tänään jatkoselvitykset testauksineen ja jäljittämisineen.

– Korostin vanhemmille, että on erittäin tärkeää ettei kouluun tulla sairaina tai oireisina. Turvallisuus edellä mennään, Lyseon rehtori Marko Kuvaja kertoo.

Lyseolla on voimassa maskisuositus. Kuvaja kiitteleekin oppilaita ja henkilökuntaa maskien hyvästä käytöstä.

– Lehtikankaan ja Lohtajan osalta pystyttiin jäljittämään mahdollisesti altistuneet oppilaat. Pyrkimyksenä on välttää koko luokan karanteenia varmuuden vuoksi, pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskuskoulun tapauksessa jäljittäminen ei onnistunut yhtä hyvin, joten sen kohdalla toimittiin varovaisuusperiaatteen mukaan ja koko luokka asetettiin etäopetukseen.

– 9-luokkalaisten kyvykkyys levittää virusta on myös parempi kuin 6-luokkalaisten, Koukkari sanoo.

Kokonaisten luokkien asettamista karanteeniin pyritään välttämään ja kohdentamaan rajoitustoimet vain selkeästi altistuneisiin oppilaisiin. Koukkari toteaa, että kouluihin liittyvissä tapauksissa ei ole ollut joukkotartuntoja.

Muilta osin koulutyö jatkuu lähiopetuksena ja etäopetukseen ovat siirtyneet vain karanteeniin määrätyt oppilaat. Karanteeni voidaan päättää kuuden vuorokauden kuluttua altistumisesta otettavan negatiivisen koronatestin jälkeen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jatkotartuntojen vähentämiseksi kouluissa kehotetaan noudattamaan annettuja ohjeita ja suosituksia. Esimerkiksi altistuneiden luokkien oppilaiden on hyvä omaehtoisesti välttää lähikontakteja noin viikon ajan.

Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rajoitustoimia tulee välttää ja pitää niitä viimesijaisena keinona. Toisaalta linjaus edellyttää myös nuorilta ohjeiden ja suositusten noudattamista.

Rokotus on myös lapsille ja nuorille vahvasti suositeltavaa

Kainuun sote suosittelee kaikille 12 vuotta täyttäneille molempien koronarokotteiden ottamista heti kun niitä tarjotaan.

Rokotus ei täysin poista viruksen leviämistä tai tartunnan saamista, mutta tutkimustiedon mukaan kaksi rokoteannosta pienentää vakavan taudin riskin erittäin pieneksi. Rokottamattoman tai yhteen kertaan rokotetun sairastumisriski on merkittävästi suurempi kuin kahdesti rokotetulla.

Täyden rokotussarjan jälkeen sosiaaliset kontaktit muiden kahdesti rokotettujen kanssa ovat varsin turvallisia. Esimerkiksi ystävien tapaaminen vapaammin on mahdollista. Myöskään altistustilanteissa ei lähtökohtaisesti enää määrätä karanteeniin viikko toisen rokotuksen jälkeen.

Kainuun soten verkkosivuille on koottu lisää toimintaohjeita ja suosituksia eri tilanteisiin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä