Pääkirjoitukset

Ruotsissa jengiväkivallan kierre on vakava, ja sen lonkerot ulottuvat jo Suomeen. Kuvituskuvassa poliisit tutkimassa kerrostalon edustalla sattunutta räjähdystä Ruotsissa. Kuva: Janerik Henriksson / EPA

Pääkirjoitus: Ruotsista leviävät vaaran merkit on otettava tosissaan ja toimittava ajoissa

Ruotsissa viime viikkoina nähty koko yhteiskuntaa ravisuttava väkivallan kierre on järkyttävä. Murhineen ja pommeineen väkivalta on kasvanut sellaiseksi aalloksi, jota kansankotina tunnetussa Ruotsissa tai Euroopassa ei ole ennen nähty.

Kiihtyneissä jengiväkivaltaisuuksissa on pelkästään syyskuussa s

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä