Paikallisuutiset
Suomalaisten lukujumeja avannut Satu Rämö haluaa Hildur-dekkarisarjan näkyvän Linnan juhla-asussaan
Evakkoisovanhempien tarinat ovat aina kulkeneet mukana kirjailijan elämässä.
Islantiin sijoittuva Hildur-dekkarisarja on poistanut suomalaisten lukujumeja, tulee ilmi kirjailija Satu Rämön saamista lukijapalautteista. Rämö uskookin, että tämä on osasyy sille, että hän sai kutsun Linnan juhliin.
– Olen saanut sellaista palautetta, että en ole lukenut pitkään aikaan mitään, nyt kun olen lukenut tämän kirjan, tekee mieli alkaa lukea lisää, ensimmäistä kertaa Linnassa juhliva Rämö sanoo STT:lle.
Rämö näkee kutsun merkittävänä kunnianosoituksena.
– Olin todella iloinen, kun näin sen, että ihanko totta, että vau. Siis todella hämmästyneen iloinen, hän kuvailee kutsun saamista.
Linnan juhlien teema on tänä vuonna ajat vaihtuvat. Kirjailija pohtii, että murroshetkiä ei välttämättä hetkessä huomaa ja että joskus vasta jälkeenpäin ne näkee selvemmin. Henkilökohtaisella tasolla Hildur-kirjasarja on muuttanut aiemmin tietokirjoja kirjoittaneen Rämön elämää merkittävästi.
– Minun elämässä henkilökohtaisesti ajat vaihtuivat aika radikaalisti, ensimmäistä kertaa kaunokirjallisuutta kirjoittanut Rämö pohtii.
– Huomasin, että tässä onkin nyt jotain, mihin kannattaa keskittyä enemmän.
Sarjan ensimmäinen teos ilmestyi viime vuonna ja kaksi muuta osaa tänä vuonna. Lisäksi sitä on käännetty useille kielille ja siitä on tekeillä televisiosarja. Rämö arveleekin, että kansainvälinen kiinnostus on saattanut myös vaikuttaa kutsuun.
"Sodassa olisi voinut käydä toisin"
Paljon aikaa Suomessa viettävälle ja tänä vuonna Lapin Äkäslompolossa asuneelle Rämölle itsenäisyys merkitsee erittäin paljon. Hän kertoo kuulleensa isovanhemmiltaan evakkoelämästä, ja hänen isoisänsä oli teini-ikäisenä sotimassa.
– Ne tarinat ovat kulkeneet mukanani aina.
– Ne asiat liippaavat tosi läheltä, ja sodassa olisi voinut käydä toisin. Nytkin niitä esimerkkejä tässä näkee ympärillä, että minkälainen tilanne meilläkin voisi olla, jos ei olisi itsenäisyyttä saatu.
Rämön Linnan juhlien asun on suunnitellut Anne-Mari Pahkala, ja Rämön toiveissa oli, että kirjasarja näkyy puvussa.