Halu kostaa sai kovia kokeneen salametsästäjän kirjoittamaan Kajaanissa – uusi romaani avaa eräkirjallisuuden mullistaneen Unto Ekin kohtaloa
Uusi musiikkikappale Veikko Huovisesta julkaistaan keskiviikkona – Uusi kirjallisuusreitti valmistuu tänä vuonna
Elokuva-arvio: Kullervon kohtalo ei kosketa Antti J. Jokisen suurelokuvassa ‒ Kalevala-sovitus jää ontoksi
Pahin tapahtui, mutta hiljalleen elämä kantoi – kajaanilainen Jarkko Piirainen kirjoitti runokirjan pienen tyttärensä muistolle
50 vuotta täyttävän Kajaanin Runoviikon Suven runoilija on valittu – ohjelmisto yhdistää vanhaa ja uutta
Jääräpäisyys joudutti Eino Leinon kuolemaa – sata vuotta sitten menehtyneen runoilijan merkkivuosi käynnistyy Kainuussa pienimuotoisesti
Kirja-arvio: Vauhdikkaassa sarjakuvaseikkailussa jännitteinen tyttökaksikko taistelee löytääkseen aarteen
Palohälytys keskeytti jääkiekko-ottelun Kajaanissa – tässä syy, miksi naapurissa olevalta pelastuslaitokselta vei 20 minuuttia saapua paikalle
Kyläläiset puolustivat hoitokotia kovassa pakkasessa Kajaanin Vuolijoella – ”Aluehallituksen päätös on selkeästi osa näivettämiskehitystä”
Halu kostaa sai kovia kokeneen salametsästäjän kirjoittamaan Kajaanissa – uusi romaani avaa eräkirjallisuuden mullistaneen Unto Ekin kohtaloa
Kajaani hankki Raudansuon aikoinaan turvetuotantoon, mutta turvesuota ei syntynyt – nyt alue ennallistetaan
Timo Karppinen on työskennellyt Kajanuksessa hotellin avajaispäivästä lähtien – ”Murheet ovat yleensä unohtuneet tuossa ovella”
Kajaanilaisesta puusepästä piti alun perin tulla viittomakielen tulkki – yrityksen nimellä Kaepuu on monta merkitystä
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”