Paikallisuutiset

Suomussalmen kunnanhallitus hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen tiistaina.

Suomussalmen tilinpäätös ylijäämäinen jo kolmatta vuotta peräkkäin

Kunta teki viime vuoden aikana kolme talousarviomuutosta. Ennakoitua paremmat toimintatuotot käänsivät jo odotetun alijäämän ylijäämäksi.

Reilut puoli miljoonaa euroa. Sen verran muodostui Suomussalmen kunnan vuoden 2023 tilinpäätös ylijäämäiseksi. Kunnan tulos oli plussalla jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Viime vuoden noin 576 000 euron ylijäämä on kuitenkin pienempi kuin talousarvioon alun perin kirjattu 1,57 miljoonan ylijäämä. Kunta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä