Paikallisuutiset
”Tällaiselle tapahtumalla on selvästi tilausta” – Illaspöydän paikat menivät kuumille kiville
Vaara-kollektiivin Illallinen taivaan alla kiinnosti kaupunkilaisia.
Vaara-kollektiivin Illallinen taivaan alla -tapahtuman pöytävaraukset täyttyivät reilussa vuorokaudessa. 15. heinäkuuta julkisuuteen tuodun tapahtuman paikat olivat täynnä siis jo seuraavana päivänä.
Torstaina 22. elokuuta kello 18–20 ensimmäistä kertaa Kajaanissa toteutettavaan yhteiseen kaupunkilaisten ateriaan oli varattu yhteensä 120 istumapaikkaa yhteisen pitkän pöydän äärelle. Paikkojen nopea täyttyminen yllätti myös tapahtuman järjestäjät.
– Tällaiselle tapahtumalle on selvästi tilausta, iloitsee yhteisökoordinaattori Karoliina Kuvaja Vaara-kollektiivista.
Yhteisen illallisen tarkoitus on järjestää uudenlaista matalan kynnyksen yhteisöllistä toimintaa Kajaaniin ja tutustuttaa samalla ihmisiä uuteen Taidekampukseen, sillä tapahtuma järjestetään Seminaarin Taidekampuksen puistossa.
Illallinen taivaan alla on samalla myös yksi Vaara-kollektiivi 10 vuotta -juhlavuoden tapahtumista.
Kuvajan mukaan ajatus kaupunkilaisten yhteisestä illallisesta on ollut Vaara-kollektiivissa ideatasolla jo usean vuoden ajan. Juhlavuosi tarjosi yhden mahdollisuuden kokeilla tapahtumaa, toisen tarjosi puolesta uuden Taidekampuksen perustaminen. Seminaarin puisto tarjoaa Kuvajan mukaan upean miljöön tapahtumalle.
Tapahtuman esikuvana on Helsingin Esplanadin vastaava tapahtuma. Illallinen taivaan alla tapahtuu piknik-hengessä siten, että jokainen vieras ottaa mukaansa oman mieleisensä aterian.
Kuvajan mukaan ensimmäinen kerta on aina koeponnistus, mutta jatko on jo harkinnassa.
– Olisi mukava saada järjestettyä uudestaan, hän lisää.
Vaikka kaikki pöytäpaikat ovat tällä hetkellä varattuja, Vaara-kollektiivi muistuttaa, että aina kannattaa kysellä mahdollisia peruutuspaikkoja. Samalla tapahtuman järjestäjä muistuttaa, että mikäli jo paikan varannut ei pääsekään paikalle, oma varaus kannattaa peruuttaa, jotta joku toinen illastaja pääsee nauttimaan yhteisen aterioinnin ilosta.