Kulttuuri
Tapani Kansa on kuollut – laulajatähti esiintyi lukuisia kertaa Kainuussa, lue haastattelu vuodelta 2007
Laulaja Tapani Kansa on kuollut, kertoo Iltalehti.
Iltalehden mukaan Kansa menehtyi maanantain ja tiistain välisenä yönä leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Kuollessaan hän oli 76-vuotias.
Monipuolisena laulajana tunnettu Kansa keikkaili 1960-luvulla alkaneen uransa aikana lukuisia kertoja myös K