Koti-Kajaani

Ronja Pasanen (vas.) ja Iiro Meriläinen juontavat Kuopion hiippakunnan nuorisotapahtuman. Nuorisotyönohjaaja Nani Tikka kertoo, että nuoret ovat harjoitellet rentoa ja spontaania esiintymistä. Kuva: Maria Hoppania

Työpajoja, ristikulkue ja etenkin yhdessäoloa – Kuopion hiippakunnan nuorisotapahtuma ensi viikonloppuna Kajaanissa

Kuopion hiippakunnan nuorisotapahtuma järjestetään ensi viikonloppuna Kajaanissa. Nuoret ovat olleet niin suunnittelemassa kuin toteuttamassakin viikonlopun tapahtumarikasta päivää.

Yhdessä? Yhdessä! Se on Kajaanissa ensi viikonloppuna järjestettävä Kuopion hiippakunnan nuorisotapahtuma. Tulevan tapahtuman juontavat Kajaanin seurakunnan nuoret Ronja Pasanen ja Iiro Meriläinen. Ronja Pasanen kertoo, että uusi tilanne on vaatinut erityisesti henkisestä valmistautumista.

"Tällainen

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä