Ulkomaat

Valta vaihtui keskiviikkona Yhdysvalloissa – tämä on ensimmäinen määräys, jonka Joe Biden toteuttaa Valkoisessa talossa

Yhdysvaltojen politiikassa odotetaan tapahtuvan täyskäännös Donald Trumpin nelivuotiskauteen nähden. Bidenin odotetaan heti ensimmäisinä päivinään allekirjoittavan kymmenkunta asetusta ja toimenpidettä, jotka kumoavat Trumpin tekemiä päätöksiä.

Yhdysvalloissa vaihtui keskiviikkona valta seitsemältä illalla Suomen aikaa. Joe Biden nousi presidentiksi ja Kamala Harris varapresidentiksi.

Odotettavissa seuraavalle neljälle vuodelle on täyskäännös väistyvän presidentti Donald Trumpin velivuotisesta presidenttikaudesta. Bidenin odotetaan allekirjoittavan jo ensimmäisen virkapäivänsä aikana kymmenkunta toimenpidettä ja asetusta, jotka kumoavat Trumpin tekemiä päätöksiä.

Tuleva presidentti aikoo keskittyä erityisesti koronapandemian vastaiseen taisteluun, siirtolaiskysymyksiin ja ympäristönsuojeluun.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aivan ensimmäiseksi Bidenin uskotaan antavan presidentin asetuksen kasvomaskipakosta liittovaltion tiloissa. Asiasta kertoo CNN.

Asetuksella halutaan korostaa sitä, että koronapandemia on Bidenin presidenttikauden ensimmäinen prioriteetti. Symbolinen viesti on täyskäännös edellisen hallinnon politiikasta – Biden lupaa nojautua tieteelliseen tietoon pandemian hoidossa sekä näyttää itse toimillaan esimerkkiä kansalaisille, CNN kirjoittaa.

– Tämä ei ole poliittinen kannanotto. Tässä on kyse perheidemme terveydestä ja maamme taloudellisesta elpymisestä, Bidenin neuvonantaja ja koronatoimien koordinaattori Jeff Zients sanoi CNN:n mukaan.

Trump esiintyi kasvomaski päällä vain harvoin koko pandemian aikana. Useat tartuntaketjut ovat johtaneet Trumpin hallinnon järjestämiin massatapahtumiin, kuten esimerkiksi korkeimman oikeuden tuomari Amy Coney Barrettin nimitystilaisuuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Trump itse joutui koronatartunnan vuoksi sairaalaan lokakuussa.

Joe Biden osallistui yhdessä vaimonsa Jill Bidenin kanssa tiistaina koronapandemian uhrien muistotilaisuuteen. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 400 000 amerikkalaista.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä