Paikallisuutiset

Marzi Nyman soittaa urkuja Kajaanin kirkossa esitettävässä konsertissa keskiviikkona 12.7. klo 19. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Marzi Nyman esiintyy Kuhmon Kamarimusiikissa ensimmäistä kertaa ‒ ”Olen löytänyt teini-ikäisen riemun tunteen säveltämisestä”

Musiikin kameleontiksi kutsuttu muusikko Marzi Nyman kertoo kesäfestareissa olevan parasta, kun pääsee konsertin jälkeen kilauttamaan laseja yhteen ja viettämään aikaa ystävien kanssa.

Kuhmon Kamarimusiikissa ensimmäistä kertaa esiintyvä muusikko Marzi Nyman kertoo viettäneensä juuri pari viikkoa eri mökeillä. Sen johdosta hän odottaa innolla tulevia konsertteja, joissa pääsee soittamaan ystävien kanssa.

– Minusta muusikon suurin palkinto on yhdessä vietetty aika sen yhteisön kanss

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä