Pipefest oli räppäreiden ripari ja tapahtumajärjestäjien oppikoulu — ”Korvesta alkoi valua kansaa kuin joku paimen olisi huutanut karjan kotiin”
Venäjän rajalla Kuhmossa ei olla huolestuneita ‒ “Jokaisessa talossa on pyssyt ja pelit, ettei ensimmäiseksi säikähdetä”
Hoitajat kohtaavat potilaiden turhautuneisuuden ensimmäisenä – ’’Myös potilaiden omaiset saattavat haukkua ja arvostella’’
Suurin osa Sotkamossa majailevista thaipoimijoista haluaa tulla uudestaan ‒ “Olen tullut tänne riskeistä huolimatta”
Kuluntajärvestä ilmoitettiin löytyneen kuolleita lokkeja – yhtäkään lokkia ei havaittua Kainuun Sanomien vieraillessa paikalla
Kainuussa on tällä hetkellä myynnissä neljä majoitusyritystä ‒ ”Jos ei kauppa käy, laitan putiikin kiinni”
Vieraslajien torjunta sujunut Kainuussa hyvin ‒ “Ei kannata osoitella sormella naapureita, että minkä verran kukakin on tehnyt”
Millaista Kajaanissa on sen jälkeen, kun viimeiset valot on sammutettu? – Tero Aallon kuvasarja antaa tuntumaa
”Olin liian ulkona ja takarengas osui penkkaan” – Armoton kisasää raastoi lauantaina kuljettajia ja penkat pölisivät jäärata-ajojen SM-kisoissa Paltamossa
KS Live: Prikaatin vala Kajaanin keskustassa ja ohimarssi Pohjolankadulla – katso live lauantaina 14.2. kello 11.45 alkaen
Liikkeet ovat kiinni tänään – Myös Kajaanissa toimivien Askon ja Sotkan taustayhtiöt hakeutuvat konkurssiin
Puuilo aikoo jyrätä vanhan nurin ja rakentaa uuden tavaratalon Petäisenniskaan – Kajaanin rakennusvalvonta on myöntänyt luvan urakalle
Näin onnistut kotiviljelyssä – lue asiantuntijan parhaat vinkit, kuinka aloittaa esikasvatus sujuvasti kotona!
”Ihana kun on vielä tällaisia oikeita valokuvausliikkeitä” – Niinan Kuvapiste - 60 vuotta valokuvausta Piiraisen perheessä.