Kainuussa voi tutustua sotahistoriaan Suomussalmella ja Kuhmossa – merkittävimmille taistelupaikoille tulossa uudet infotaulut
”Tavoitteenamme on tuoda Suomeen vieraita ympäri maailmaa” — Arctic Nest Oy tuo koulutusmatkailun Puolangalle
Puolangan pessimistien tavoitteena on päästä pilaamaan mahdollisimman monen ihmisen kesä uudella musikaalilla
Youtubessa miljoonayleisön kerännyt Steve 'N' Seagulls saapuu Puolangalle – Lankafestin odotukset ovat korkealla
Kajaanilainen Timo Mikkonen nappasi voiton iskelmälaulukisassa – seuraavana jännitetään Tangomarkkinoita
Kainuussa kesämökkitarjontaa on enemmän kuin kysyntää – hyväkuntoiset ja oikean hintaiset voivat mennä kaupaksi nopeasti
Uhrin nimissä hankittiin autorahoituksia, lainoja ja pankkikortteja – törkeän ihmiskaupparikoksen esitutkinta on valmistunut – ”Vasta pintaa on raapaistu”
Jäähyväiset kilpahiihdolle – Katri Lylynperän ura tavoitteellisesti harjoittelevana urheilijana päättyy viikonloppuna Inarin SM-laduilla
Kajaanilaisen Lydian, 5, hiuksista löytyi jo punkki – katso, missä on tehty punkkihavaintoja Kainuussa