KS Live: Katso livenä torstaina 19.3. kello 18 Kajaanin keskuskoulun nuorten Kuulkaas sedät! -musikaali
”Olemme kuin perhe” – Yhteen hiileen puhaltavia kajaanilaisnuoria ei haittaa, vaikka sedät närkästyisivät heidän musikaalistaan
Esitysarvio: Illallinen yllätysseurassa ei olekaan niin kuumottava tilanne kuin etukäteen voisi ajatella
60- ja 70-lukujen hittikimara saapuu Kajaaniin – musikaali kertoo Katri Helenan ja Tapani Kansan urien yhteisestä alkutaipaleesta
Kajaanilaisteos ylsi suurimpaan palkintoon Uudet tanssit -koreografiakatselmuksessa – katso tästä kaikki palkitut
”Nautitaan huolella” – Kajaani tanssii -festivaalin huipennus tarjosi yhdessäolon iloa ja tanssitaiteilijan kotiinpaluun
Kajaani passio esittää pääsiäisen kertomukset keskiaikaisen näytelmäperinteen ja kansanrunouden keinoin
Kajaanin Seminaarin Taidekampuksen ensimmäinen vuosi kertoo siitä, että kulttuurin kysyntä on kasvanut entisestään
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”