Veimme rikkinäisiä ja huonosti istuvia vaatteita ammattilaisen arvioon – ompelija kertoo, mitä fiksausta kaipaaville vaatteille voi tehdä
Arvaisitko sinä heti, että tällä äänitteellä ei puhu todellinen ihminen? Tai uskoisitko näitä valokuvia kaupungin keskustasta?
Kainuun Musiikkijuhlien järjestäjästä jälleen kerran konkurssihakemus – kaksi aiempaa hakemusta on peruttu
Linnan juhlien konkarit Anu Komsi ja Sakari Oramo toivovat, että nuoret uskaltautuisivat yhä musiikkialalle – Katso videohaastattelu
Nordic Live Productionsin yrityssaneerausta on haettu lopetettavaksi — miten käy Kajaanin Musiikkijuhlien?
Samuel Guillaume on entinen päihdeaddikti, josta tuli päihdelääkäri – ”Onnistunut päivä oli sellainen, kun minulla meni taju kankaalle”
Jutta Urpilainen on huolissaan keskustelukulttuurin kärjistymisestä – ”En näe yhteiskunnallisessa keskustelussa juurikaan toivoa tai valoa”
Tommi Mäki on palannut Kainuun Musiikkijuhlia järjestävän Nordic Live Productionsin toimitusjohtajaksi – Oli poissa tehtävästä vain pari viikkoa
Kainuun Musiikkijuhlia järjestävän yhtiön toimitusjohtaja jättää pestinsä – Tommi Mäki vaitonaisena tulevaisuudesta
Karhu söi pihakoiran Suomussalmen kuuluisalla Raatteentiellä ja jäljelle jäi mytty – tutkija pitää tapausta erikoisena
Varasto paloi epäillyssä tuhopoltossa Purolassa – omistaja lupaa ratkaisevasta vihjeestä 500 euron palkkion
Siskokset herättivät henkiin Puolangalle kaivatun grillin, joka on koko kylän sydän – ”Tämä on meidän eläkepaikka”