Harvinainen sääilmiö aiheutti huolta kodeissa ja yrityksissä – pelastuslaitos pumppasi Sotkamossa sadevesiä yli kahdeksan tuntia
Selkämereltä saapuva ukonilma voi tuoda Kainuuseenkin salamointia ja sateita – kaakossa tulossa lämpöennätys
Saharan hiekkaa on kulkeutunut Suomeen tänä talvena ennätysmäärä – "Pohjanmaalla maitokuskit ottivat yhteyttä, kun auton tuulilasille satoi likaista vettä"
Talvi oli tavanomaista kylmempi, viimeksi villasukille oli enemmän käyttöä vuonna 2011 – eniten lunta helmikuun lopussa oli Paljakassa
Joulunalusviikolla taivaalta mättää niin lunta, räntää kuin vettäkin ‒ joululiikenteeseen malttia, toivoo Fintraffic
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota