Kirjastoauto karautti Kajaanin ytimeen säästöpaineista huolimatta ja kyytiin nousi heti uteliaita – ”Olen aina sanonut, että veromarkat eivät mene turhaan, kun ne menevät kirjastoon”
Kainuussa sähkön säästämisestä tuli tapa – eniten kulutusta ovat karsineet kotitaloudet, mutta myös kunnilla on monia niksejä
Kajaanin nuorisovaltuustossa pääsee vaikuttamaan – ”Meidät otetaan vakavasti”, nuvalaiset vakuuttavat uuden kauden alkaessa
Kuka tahansa pääsee pian kokeilemaan tanssilajeja – ”Yhteisöllisyys on Kajaanissa viritetty uudestaan”
Johtamisen muutos huolettaa Kajaanin päiväkodeissa, kun se tuodaan keskelle taloushuolia – ”Tämä ei ole säästötoimenpide”
Kajaanin kortteleista halutaan viihtyisämpiä uudisrakentamisella – Keskustan yksikerroksisia rakennuksia voitaisiin korvata kerrostaloilla, joissa olisi liiketiloja
Kajaanin kaupunki uusii liikuntarannekkeita – koskee eläkeläisiä, nuoria ja ehkä erityisuimarannekkeen käyttäjiä
Valopylväs vaurioitui auton törmäyksestä ja nosti esille epäselvyyden kajaanilaisen yksityistien katuvalaistuksen ylläpitämisestä
Veneilijöiden unelma 200 vuoden takaa on kaivettu taas esiin – Kajaani selvittää Oulujärven ja Nuasjärven välisen kanavan rakentamista
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota