Talvilomat sujuivat Sotkamossa tuttuun tapaan: monet majoitusyritykset olivat loppuunmyytyjä – kevään edetessä matkailijoissa korostuu aikuisten sekä aktiivisten pariskuntien osuus
Vuokatista kotiin palanneilla matkailijoilla ilmennyt lisää koronatartuntoja – Kainuun tilanne on erittäin hyvä, sanoo pandemiapäällikkö
Kolme uutta koronatartuntaa Katinkullassa karanteenissa olleilla – tartunnan saaneita on tällä hetkellä yhdeksän, mutta heistä jokainen on jo matkannut takaisin kotikuntaansa
Katinkullassa kuusi ja Vartiuksessa kolme koronatartuntaa - ''Meillä on syvä huoli, että tämä pääsee leviämään alueen väestöön''
Katinkulta muistetaan takahuonemeiningistä – Markku Veijalainen kokosi Vuokatissa alkaneista Back to the Sixties -tapahtumista kirjan
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Jääkiekkoleirit palaavat Vuokattiin kesäkuussa – ”Pääasia on, että saamme nuorille pelaajille innostavan sekä monipuolisen leirin”